Särkyneet: ”Sinä Nouset” – Helkkyvää, elämänmakuista punk-poppia

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 26.2.2019

Neljänteen pitkäsoittoonsa ehtinyt kitaristi-laulaja Milla Härmän luotsaama Särkyneet se vaan petraa entisestään. Musiikkityylien raja-aitoja riemukkasti kaatavan pop-punk-nelikon albumi ”Sinä Nouset” julkaistiin tammikuussa Svart Recordsin toimesta. Kansitarrassa yhtyeen musiikin määritelmäksi mainittu aikuisuutta kohti askeleen ottava iskelmällinen punk rock on sikäli paikkansa pitävä kuvaus, että yhtyeen soinnissa on pohjasoinnin jämäkkyydestä huolimatta jotain hellyyttävää amatöörimäisyyttä, tai oikeammin DIY-henkistä spontaanisuutta. Sanoitukset ja melodiakuljettelut liikkuvat jossain Noitalinna Huraa!Limonadi ElohopeaLemonatorPunk Lurex OK-osastolla. Tosin siinä missä esimerkiksi Lemonator vaikutti olevan 90-luvulla malliesimerkki hajuttomasta ja mauttomasta, väkipakolla duurissa kulkevasta, tyhjäkäynnillä rämisevästä ja mitäänsanomattoman trendikkäästä kitarapopista, Särkyneiltä löytyy biisiensä syiden ja rakenteiden välistä aika-ajoin sopiva ripaus melodraamaa, lyyristä sielukkuutta ja sävellyksellistä syvyyttä saadakseen biisit kulkemaan niin kuin niiden pitää.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmin Damned Seagulls-, Pää Kii ja Bigg Soft– yhteyksistä tuttu, kotimaan indietuottajien kärkeen täysin ansaitusti kuuluva Lauri Eloranta on loihtinut kompaktin 23 minuutin mittaiselle ”Sinä Nouset” -albumille jytäkästi potkivat, isosti soivat ja hyvin hengittävät soundit. Särkyneiden rytmiryhmässä The Heartburns-, Pää Kii, Vaasankatu SS, Kytänsoittajat– ja Problems-rumpali Maukka Maunula yhdessä basisti Jamppa Jakosen kanssa luovat jykevästi ja saumattomasti rokkaavan pohjan, jolle pinnalla helkkyvä iloinen, purskahteleva, hieman hapuileva, mutta sympaattisen rämisevä kitarapop luo veikeitä kontrasteja, paikoin oikein mainioidenkin biisien muodossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Parhaiten kokonaisuudelta tarttuvat mieleen avausraita ”Housut”, ”Discokellari”, ”Kuumottaa” ja albumin nimikkokappale. Albumin sanoitukset kuvaavat arkisia asioita, jokamies- ja jokanaisluokan eskapismia, pohdintoja elämästä, onnellisuudesta ja kaiken sen hetkellisyydestä. Paikoin lievä Ultra Bra-henkinen asioiden kuvailu tuppaa rasittamaan. Tunnelatauksen huipentumaksi tarkoitettu, raffimmasta ”Jannen” elämäntarinasta kertova albumin päätösraita, ismoalankomainen pianoballadi ”Hänet nähtiin vielä lauantaina” lipsahtaa tekstinsä kerronnan töksähtelevyyden takia kiusallisesti korniuden puolelle. Yhtä kaikki. Särkyneiden neljäs on kelvollinen ja viihdyttävä albumi, jolle olisi toivonut pari loistoraitaa enemmän. Haluaisin vilpittömästi digata ”Sinä Nouset” -albumista enemmän kuin mitä sen musiikillinen ja lyyrinen sisältö lopunviimein pystyy näillä eväillä tarjoilemaan.

7 1/2 /10

Kappalelistaus:

1. “Housut”
2. “Älä lannistu Tanja”
3. “Discokellari”
4. “Kasevaa”
5. “Kuumottaa”
6. “Toipumis-twist”
7. “Sinä nouset”
8. “Hänet nähtiin vielä lauantaina”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat