Scarecrow – Maggotbox

Kirjoittanut Janne Partanen - 16.12.2015

Hyvinkää ja horror punk sopivat yhteen kuin nyrkki ja silmä ainakin silloin, kun kuuntelussa on 15-vuotias Scarecrow, joka juhlistaa kasassaoloaan komealla ”Maggotbox”-kokoelmalla. Kahdelle levylle on pakattu 50 kappaletta, joista kolme on täysin uusia ja lopuista löytyy aikaisemmin julkaisematonta materiaalia, demoja ja vinyylijulkaisujen lisäkappaleita.

Heti alkuun pitää sanoa, että näin tulee kokoelma tehdä. Materiaalia on todella paljon, ja sitä on niin bändin uusille ystäville kuin kovimmillekin faneille. Jämäkän boxin mukana tuleva infolehtinen on laadukas ja antaa lisätietoa bändin julkaisuista. Homman nimi on todellakin räkäisen rasvainen horror punk, joka eroaa kilpailijoistaan metallisemman otteensa ansiosta. Välillä jyrätään sellaisella otteella, että bändi piipahtaa hc-punkin puolella, mutta pääosin mennään siellä Misfitsin opettamilla poluilla. Jack 13 -bändin pääjehu ja vokalisti vetää osuutensa niin räväkällä otteella, että kaveri sopisi useampaankin metallibändiin heittämällä. Soundipuolella odotin enemmänkin vaihtuvuutta, koska kokoelmalle on kuitenkin kasattu kappaleita niin monilta eri julkaisuilta, mutta masterointipuolella on nappuloita käännelty ja väännelty niin hyvin, että oikeastaan vasta demobiiseistä huomaa selkeästi soundien vaihtumisen. Entäs ne kappaleet? No, täyttä rautaa alusta loppuun.

On kyllä hämmentävää, ettei Suomesta ole tullut enempää kunnon horror punkkia, mutta tietysti yksi todella kova korvaa useamman keskinkertaisen yrittäjän. Scarecrow’n ”Maggotbox” on todella hieno paketti ja ehdottomasti hankkimisen arvoinen, jos hyllystä löytyy edes yksi Samhain tai The Misfitsin levy. Turpaan vain kaikille ja uutta lättyä odottelemaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
CD 1

01. Modulok (uusi)
02. Ironfistfuck (uusi)
03. Black Sunday (Fallout) (uusi)
04. Wizard of Gore 2015
05. Jesus, Lucifer and Me (ensimmäistä kertaa CD:llä)
06. Mutilated Sweet Heart
07. Skullfuckers
08. Flesheaters Superstars
09. Undead Nazi Bastard
10. Morgue Wedding
11. London After Midnight
12. Gasmask Girl
13. Zombies
14. Dead and Happy
15. Revenge
16. Murder
17. Crematory
18. Don’t Open the Cemetary Gates
19. Re-Animator (ensimmäistä kertaa CD:llä)
20. Zombie -Go Go Coctail- (ensimmäistä kertaa CD:llä)
21. Poison Gas
22. Black Bullet
23. Nightride on the Cemetary
24. Spider Inc.
25. Earth Is Dead

CD 2
01. Dr. Phibes / Son of Satan (ensimmäistä kertaa CD:llä)
02. My Name Is Kill (ennenjulkaisematon
03. Doom Mistress (Flesheaters III -piiloraita)
04. Frankenstein (ennenjulkaisematon)
05. Nightmare Land (ennenjulkaisematon)
06. Apocalypse (ensimmäistä kertaa CD:llä)
07. Nightmary (ennenjulkaisematon)
08. Sex, Drugs and Killer Klowns (ennenjulkaisematon)
09 .Umbrella (Biohazard Fuckers)
10. Faceless (ennenjulkaisematon)
11. Hunters in the Night
12. Room 302 / Maniac Coroner
13. Leave Behind
14. Parasite
15. Ghostrider
16. Classic
17. Black Cat
18. Blackwidow (ennenjulkaisematon)
19. Tv Brain (ensimmäistä kertaa CD:llä)
20. Return To / Nuke Em High (ensimmäistä kertaa CD:llä)
21. Killer Must Kill Again (Demo)
22. Dead For You (Demo)
23. Halloween Night (Demo)
24. You Are Dead (ensimmäistä kertaa CD:llä)
25. Good Night (Outro)

Bändin tuotantoa voit tilata täältä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat