Se, Josta Ei Puhuta – Musta, Kylmä, Syvä Ja Samea

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 14.11.2011

Aikoinaan hc-punkilla aloittanut, ja sittemmin ”thrash metallistunut”, Se, Josta Ei Puhuta iskee kakkoslevyllään entistä aggressiivisemmin ja tiukemmin. Siinä missä yhtyeen debyytti ”Ne, joista Ei Puhuta” ei juuri itselleni kolahtanut, lähinnä sen mitäänsanomattomuuden ja perusvarman meiningin takia, niin ”Musta, Kylmä, Syvä Ja Samea” on selkeä askel eteenpäin.

Mitään varsinaista uudistusta ei yhtye ole lähtenyt uudella levyllään hakemaan, eikä se vieläkään vaikuta omaperäisyydellään, mutta debyyttiin verrattuna ”Musta, Kylmä, Syvä Ja Samea” sisältää huomattavasti laadukkaampia ja tarttuvampia ralleja. Synkän ja lyhyen intron, ”Kaiken Pahan Alku”, jälkeen tarjoilee yhtye laadukasta death metal -vaikutteista rässiään hetkittäin jopa loistokappaleilla ja minimissäänkin ainakin mukavasti toimivana. Ankaraa riffittelyä isketään kehiin noin puolen tunnin ajan. Lyhyt ja ytimekäs isku levy siis on, ehkä jopa hieman turhankin lyhyt.

Positiivista levyn lyhyydessä on kuitenkin se, ettei se väsähdä missään vaiheessa, sen paremmin kuin arvostelijakaan kesken kuuntelun. Jonnin joutavaa täytemateriaalia ei mukaan ole tarttunut, mutta ihan megaluokan yhtyeeksi ei erikoisella nimellä varustettu iisalmelaisorkesteri vielä toisellakaan yrittämällä yllä. Sen suurin kompastuskivi on turhan monotoniset laulut, jotka vaikuttavat karulla tavalla yhtyeen yleisilmeeseen, tehden siitä yksinkertaisesti sanottuna turhan ilmeettömän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka ”Musta, Kylmä, Syvä Ja Samea” sisältääkin muutaman loistovedon, joista esimerkkeinä tahdon mainita avausraidat ”Nimesi Olkoon Kaaos”, ”Minä Tapan Sinut” sekä keskivaiheilla kuultavan hitaasti runnovan ”Kadotettuun Paratiisiin”, niin yhtyeellä jää vielä petrattavaa seuraaviin koitoksiin ja itse lähtisin petraamaan tästä hakemalla lisää monipuolisuutta lauluosuuksiin.

Silti minä sanon, että Se, Josta Ei Puhuta on suomenkielisen thrash metallin tämänhetkinen ykkösnimi. Täällä ei meinaa akustisesti pimputella tai muutenkaan hempeillä, vaan laitetaan sitä saatanan nyrkkiä pystyyn ja tukkaa heilumaan, niin kuin pitääkin.

8/10

Kappalelista:
01. Kaiken Pahan Alku Ja Juuri
02. Nimesi Olkoon Kaaos
03. Minä Tapan Sinut
04. Musta, Kylmä, Syvä Ja Samea
05. Kadotettuun Paratiisiin
06. Käärmeenkantaja
07. Jumalan Selän Takana
08. Ikuiseen Kadotukseen
09. Sillä On Monet Kasvot
10. Loputon, Lohduton

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/sejostaeipuhuta

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat