Melissa Castro

Sedät jaksaa moshata – haastattelussa Metal Church

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.12.2018
Kuva: Melissa Castro

Amerikkalaisen, pitkän linjan metallibändi Metal Churchin 12. studioalbumi “Damned If You Do” julkaistiin joulukuun alussa. Kyselimme hieman julkaisutunnelmia ja muita bändin kuulumisia perustajajäsen, kitararisti Kurdt Vanderhoofilta.

– Olemme innoissamme uudesta albumista, sillä ihmiset tuntuvat pitävän siitä. Albumissa on ehkä hieman enemmän särmää kuin edeltäjässään. Ja se myös tuotettiin kuulostamaan vähän enemmän old schoolilta.

Bändissä on vuosien saatossa käynyt kääntymässä melkoinen määrä soittajia, ja tämä on nyt toinen albumi vuonna 2015 bändiin palanneen laulaja Mike Howen kanssa. Oliko biisien tekeminen kimpassa tällä kertaa helpompaa vai vaikeampaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Se oli itse asiassa hieman helpompaa. Olemme löytäneet jälleen keskinäisen luovan yhteyden ja tiedämme, miten työskennellä yhdessä. Kaikki sujui siis jouhevasti.

Laulamisesta puheenollen, bändi kiinnittää tunnetusti paljon huomiota lyriikoihin. Onko uuden levyn sanoituksissa jotain tiettyä teemaa?

– Tavallaan levyn läpi kulkee löyhästi tämän hetken poliittiseen ja sosiaalisen tilanteeseen liittyvä teema. Mutta se ei kuitenkaan ole mikään konseptialbumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Omaksi henkilökohtaiseksi suosikkibiisikseen levyltä Kurdt mainitsee “The Black Things” -biisin niin sävellyksen kuin viestinsäkin puolesta. Sävellyskynä ei olekaan vuosikymmenten saatossa tylsynyt. Mistä löytyy inspiraatio vielä lähes 40 vuoden jälkeen, ja ovatko motiivit soittamiseen muuttuneet alkuajoista?

– Tykkään vaan luoda asioita koko ajan ja niin paljon kuin mahdollista. Kokeilen aina uusia asioita ja aikomuksena on julkaista vähän erilaista materiaalia seuraavien vuosien aikana.

Syyt soittamiseen eivät ole muuttuneet, mutta iän myötä olen alkanut arvostaa enemmän sitä, että voin tehdä musiikkia vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Mitä Metal Church sitten haluaa saavuttaa seuraavaksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Hyviä rundeja ja keikkoja. Haluamme yhä mennä eteenpäin.

Miten Kurdt näkee metallin tulevaisuuden? Löytyykö maailmasta uusia lupaavia bändejä, jotka pitävät genren voimissaan seuraavat 40 vuotta?

– Toivoisin, että bändit palaisivat musikaalisempaan tyyliin. En esimerkiksi näe, että jollain yhdeltä ja samalta kuulostavalla screamo death metallilla olisi tulevaisuutta. Sellaisen täytyisi kehittyä musikaalisesti luovemmaksi ollakseen relevantti.

Muun muassa Porisperessä vierailleella bändillä on lämpimiä muistoja Suomesta, ja lopuksi Kurdt lähettääkin terveisensä suomalaisille faneille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Toivottavasti näemme jälleen ensi kesänä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat