Serj Tankian

Serj Tankian aikoo julkaista ensi vuonna lyhytsoitollisen alun perin System Of A Downille tarkoitettuja kappaleita

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.12.2020
Serj Tankian

Metalliyhtye System Of A Downista ja soolourastaan tunnettu muusikko Serj Tankian aikoo julkaista ensi vuoden aikana uuden lyhytsoiton nimeltään ”Elasticity”. Kyseisen lyhytsoiton oli määrä ilmestyä jo lokakuussa, mutta Armenian ja Azerbaidžanin välinen konflikti on vienyt Tankianin huomion.

”Sen oli tarkoitus ilmestyä jo lokakuussa, mutta kun sota käynnistyi, ja kun olimme päättäneet julkaista kaksi uutta kappaletta Systemin kanssa, ne olivat minulle prioriteetteja. Soitin levy-yhtiölle, jonka kanssa teimme töitä, ja sanoin, että ’meidän tulee venyttää tätä, onnistuuko se?’ Ja he ottivat asian tosi hyvin.”

Uuden lyhytsoiton materiaalia koostuu Tankianin mukaan vanhoista kappaleaihioista, joiden oli tarkoitus jalostua System Of A Downin kappaleiksi. Tankian kertoi asiasta Rolling Stone -sivustolle:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ne kappaleet syntyivät monia vuosia sitten. Kun sävelsin ne, alkuperäinen konseptini oli, että mitä rock-biisejä minusta voisi nyt syntyä, joita voisimme työstää Systemin kanssa? Tarkoituksena siis oli istua alas heidän kanssaan, ja minä soitatin muille [bändin jäsenille] niitä [kappaleita], ja me vähän pyörittelimmekin joitakin niistä. Mutta emme kuitenkaan löytäneet yhteistä näkemystä Systemin tulevaisuuden nauhoitusten kohdalla, paitsi niiden kahden kappaleen kohdalla, jotka julkaisimme, ja se oli aikaisemmin – muutama vuosi sitten, luonnollisesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat