Serj Tankian

Serj Tankian ei hetkahda System of A Downin sisäisistä jännitteistä: ”Näytä minulle bändi jossa ei ole draamaa, niin näet paskan bändin”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 1.4.2021
Serj Tankian

Vaihtoehtometallia esittävän System Of A Downin sisällä on ollut vuosien saatossa erilaisia jännitteitä, jotka ovat tunnetusti hidastaneet bändiä uuden musiikin tekemisessä. Yhtye puhalsi hetkellisesti yhteen hiileen vuoden 2020 lopussa julkaistessaan kaksi uutta kappaletta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005. Taustalla oli yhteinen huoli Armenian ja Azerbaidžanin välisestä konfliktista.

Yhtyeen solisti Serj Tankian ei kuitenkaan ole moksiskaan bändin sisäisestä draamasta ja jännitteistä, joita edustavat esimerkiksi Tankianin itsensä ja bändin rumpali John Dolmayanin vahvat poliittiset näköerot.

”Näytä minulle bändi, jossa ei ole draamaa, niin näet paskan bändin. Bändissä tulee aina olemaan draamaa, sillä me olemme neljä yksittäistä henkilöä, joilla on omat näkemyksensä asioista”, Tankian pohtii bändin sisäisiä välejä Metal Hammerin tuoreessa haastattelussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nähtäväksi jää, saako bändi yhteispelin toimimaan tarpeeksi koskaan niin, että saamme uuden SOAD-albumin.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat