Serj Tankian olisi halukas julkaisemaan System Of A Downin ”Mezmerize”- ja ”Hypnotize” -albumien nauhoitussessioista yli jääneet kappaleet tulevaisuudessa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.12.2019

Provinssiin ensi kesänä saapuvan System Of A Downin fanit ovat odottaneet yhtyeeltä uutta musiikkia yli 14 vuoden ajan, mutta bändin jäsenet eivät ole onnistuneet pääsemään sopimukseen uuden musiikin julkaisuun liittyvistä asioistaja levyn markkinointiin liittyvien kiertueiden määrästä. Yhtyeen muut jäsenet ovat syyttäneet bändin laulajaa Serj Tankiania haluttomuudesta saada asioita eteenpäin, ja Serj totesikin syyskuussa Billboardin haastattelussa bändin yhä olevan erimielisiä asian suhteen.

Nyt yhtyeen fanit ovat aloittaneet kampanjan, jossa yhtyeen toivotaan julkaisevan edes vuonna 2005 ilmestyneiden ”Hypnotize-” ja ”Mezmerize”-albumien sessioista yli jääneet kappaleet fanien kuunneltavaksi. Serj Tankian näytti oman Patreon-sivunsa kautta asiaa kysyneelle fanille vihreää valoa mutta totesi samassa yhteydessä fanin tarvitsevan suostumuksen myös muilta bändin kolmelta jäseneltä. Serj vastasi aiheeseen seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”For the unreleased Soad songs ? Yes. I’m all for it. Convince everyone else”

View this post on Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by ZombieRoca (@followthesystem)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat