Seven Against – Beneath The Shell

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.3.2015

Pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva Seven Against julkaisi debyyttialbuminsa ”Beneath The Shell” 15. helmikuuta. Levyn äänityksestä ja koko tuotannosta yhtye on vastannut itse ja miksauksesta Studio Kekkosen Mikko Raita, jonka portfolioon kuuluu sellaisia yhtyeitä kuin Von Hertzen Brothers, Sunrise Avenue ja Apocalyptica. Odotettavissa voi siis olla tasokasta materiaalia.

Levy lähtee käyntiin hyvin varmalla soitannolla, ja muutaman ensinmäisen kappaleen aikana on hieman vaikea hahmottaa, mikä on yhtyeen ”punainen lanka”. Mutta tarvitaanko sellaista? Seven Againstin kohdalla ei todellakaan. Viimeistään neljännen kappaleen ”My Haunted Existence” kohdalla alkaa se varsinainen meininki erottua. Kappale on hieno yhdistelmä massiivisia riffejä pohjustettuna mukavan lumoavilla melodioilla, joista ei potkua puutu. Samoiten tässä kappaleessa laulaja Toni päästää äänensä vasta kunnolla valloilleen. Tämän biisin jälkeen huomasin miltei automaattisesti nytkytteleväni päätäni jokaisen seuraavan raidan tahtiin. Ne oli vaan perkele hyviä.

Kiitoksia menee laulajan lisäksi koko yhtyeelle. Albumin jokainen kappale on hiottu loppuun asti kuntoon ja oikeastaan mikään nuotti tai naksahdus ei kuulosta ylimääräiseltä. Samoiten erilaisia häivytysefektejä on osattu käyttää melkein ammattilaistasoisesti hyväksi. Yksi yhtyeen suurimmista plussista tulee myös siittä, että sen musiikkia on hyvin vaikea yhdistää mihinkään muuhun. Siinä on vain jotain, mitä en ole ainakaan hetkeen kuullut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä. Levyn loppua kohden meno alkaa vähän latistua ja albumin viimeisemmät kappaleet kuulostavat jo vähän väkinäiseltä täytteeltä. Levyn ehkä isoin miinus on valitettavasti se, että siitä kuulee aika selkeästi omakustanteen laadun. Tässä on vaan kyse sellaisesta yhtyeestä, joka kaipaisi ammattitasoiset vehkeet, että soitosta saisi jokaisen hyvän asian irti.

Mutta miinuksista huolimatta tämä on aika pirun hienoa kuunneltavaa melkein alusta loppuun. Varsinkin debyyttialbumiksi tarjolla on erittäin vahva teos. Niin kuin aikaisemmin mainitsin, yhtyettä on hyvin vaikea verrata mihinkään muuhun, joten sen suosittelu tietyn genren diggaajille on hyvin vaikeaa. Mutta jos tiukka kitarariffittely höystettynä puolimurinalaululla ja helvetin tiukalla meiningillä kuulostaa hyvältä, tässä on jotain uutta, mikä kannattaa ehdottomasti tsekata. Tai jos innostaa nähdä varmasti energinen yhtye livenä, niin levynjulkkarikeikka järjestetään 21.3.2015 Bar Bäkkärillä Helsingissä, eli sinne sitten täysiä!

8/10

Kappalelista:
1. Beneath The Shell
2. Hollow State Of Mine
3. Sick And Tired
4. My Haunted Existence
5. Obsolete
6. Brotherhood
7. This Misery (Insurgency Retained)
8. Blood On Your Hands
9. Point Of No Return
10. Stand The Flames
11. All Systems Fail
12. Bleach (Bonus Track)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

Luetuimmat

Uusimmat