Shinedownin Zach Myers: ”Emme halua tehdä samaa albumia kahdesti”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 21.5.2018

Yhdysvaltalainen rock-yhtye Shinedown toi toukokuun alussa markkinoille kuudennen studioalbuminsa. Kaaoszine tavoitti yhtyeen kitaristin, Zach Myersin, joka avasi hieman uuden albumin taustoja, kiertue-elämää sekä yhtyeen tulevaisuudensuunnitelmia.

Hei Zach! Kuinka Shinedownin vuosi 2018 on tähän asti sujunut?

Zach: Vuosi on sujunut todella hyvin, uusi albumi on saanut hyvän vastaanoton ja singlejulkaisu kohosi musiikkilistojen kärkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten mainitsit, uusin albuminne ”Attention Attention” julkaistiin alkukuusta. Voisitko avata hieman levyn taustoja?

Zach: Tausta on ollut samanlainen kuin aiempienkin kanssa, tavoitteenamme on tehdä aina vain parempi levy. ”Attention Attentionia” tehdessä tajusimme puolivälin kohdalla, että siitä tulee konseptialbumi, jossa on yksi hahmo keskiössä, jonka ympärille aloimme rakentaa ympäristöä. Tämä näkyy koko albumilla sitä kuunnellessa.

Olen huomannut, että useilla Shinedownin albumeilla on kappaleita, jotka käsittelevät syrjäytyneitä tai itsensä ulkopuoliseksi kokevia ihmisiä. Uutta levyä kuunnellessa tuntuu siltä, että tämä teema on noussut enemmän esille kuin aiemmin. Jaatko tämän ajatuksen kanssani?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Zach: Kyllä, me pyrimme aina voimaannuttamaan ihmisiä ja uskomaan siihen, että he voivat tehdä mitä haluavat. Kuitenkin uuden albumin kohdalla kyse on yhdestä henkilöstä huoneessa, taistelemassa omia demonejaan vastaan. Mutta toisaalta, jokainen ihminen käy eri asioita läpi ja kamppailee niiden kanssa. En itse koskaan halua määritellä mitä mikäkin kappale käsittelee, vaan jätän sen ennemmin kuuntelijan päätettäväksi. Haluan, että kuuntelijat itse tulkitsevat kappaleita.

Shinedownin soundi on muuttunut vuosien varrella. Mikä sai teidät tekemään uudesta albumistanne juuri sen miltä se nyt kuulostaa?

Zach: Olemme pyrkineet aina tekemään uudenlaisia albumeja, sillä emme halua tehdä samaa levyä kahdesti. Olemme tietoisesti pyrkineet erottamaan niitä toisistaan. Näin olemme aina tehneet, koska se on tuntunut luonnolliselta. En halua olla tilanteessa, jossa tajuaisin, että uusi levy kuulostaa vaikka ”Sound Of Madnessiltä”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millaisen vastaanoton ”Attention Attention” on saanut tähän mennessä?

Zach: Olemme saaneet paljon hyvää palautetta faneilta, ystäviltä ja kriitikoilta, joten levy on saanut todella hyvän vastaanoton. Nykypäivänä on helppoa tuoda negatiiviset ajatukset esille internetissä, joten siihen nähden tilanne on loistava.

”Sound Of Madness” -albumi täyttää ensi kuussa 10 vuotta. Millaisia ajatuksia se herättää sinussa?

Zach: Hmm, vaikea sanoa, koska se on ehdottomasti ollut meidän läpimurtolevymme. On päiviä jolloin tuntuu, että se tapahtui eilen, ja on päiviä jolloin tuntuu, että levyn julkaisusta on 20 vuotta. Olemme käyneet läpi todella paljon asioita yhdessä sen jälkeen. ”Sound Of Madness” -levyhän on ensimmäinen levy, jolla olen mukana ja kun ajattelee, että olen päässyt yhtyeeseen juuri silloin kun olemme julkaisseet läpimurtolevymme, niin onhan se todella harvinaista ja hienoa. Ja onhan se todella mieltä ylentävää, että vielä 10 vuotta julkaisunsa jälkeenkin albumi tuottaa iloa ihmisille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykypäivänä monet yhtyeet ja julkisuuden henkilöt ovat julkaisseet omaelämäkertoja. Oletteko koskaan harkinneet Shinedownissa julkaisevanne yhtyeestä kertovan kirjan, vai onko se liian aikaista vielä?

Zach: Emme ole miettineet. En oikein näe syytä sellaiselle kirjalle, koska nykypäivänä kaikki tarvittava tieto löytyy pitkälti internetistä. En täysin tyrmää ajatusta, ettemmekö voisi joskus julkaista Shinedownista kertovaa kirjaa, mutta vielä ei ole sen aika.

Kiertueet lienevät muusikon elämän rankinta ja haasteellisinta aikaa. Mitkä asiat auttavat sinua jaksamaan pitkillä kiertueilla?

Zach: Mielestäni täytyy osata ottaa aikaa itselleen ja tehdä asioista joista pitää. Itselläni on perhe, joten puhumme puhelimessa paljon kiertueiden aikana. Toki kuntoilen, jotta jaksan kiertueella paremmin. Kiertueella oleminen ei kuitenkaan tunnu rankalta, sillä olemme tottuneet tekemään sitä yhdessä ja se sujuu kivuttomasti. Olemme myös kaikki samalla aaltopituudella niin henkisesti kuin fyysisesti, mikä auttaa jaksamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Shinedownin uralle mahtuu varmasti monenlaisia ikimuistoisia hetkiä, mutta osaatko nostaa jonkin tai jotkin tapahtumat sellaisiksi, jotka ovat olleet isoja kokemuksia? Vai onko koko aika Shinedownissa ollut yhtä suurta seikkailua?

Zach: On se sitäkin ollut, mutta ”Second Change” -kappale oli siinä mielessä merkittävä, että se saavutti laajaa kuuluvuutta eri radioasemilla genreen katsomatta. Sellaista ei ollut tapahtunut pitkään aikaan rock-yhtyeiden kohdalla Yhdysvalloissa. Se oli ehdottomasti yksi isoista asioista. Toinen lienee se, että on saanut mahdollisuuden kiertää ympäri maailmaa ja soittaa isoilla festivaaleilla. Toki nykyään kun poikani on sen ikäinen, että pääsee katsomaan keikkojamme, se on yksi hienoimpia asioita. Se on älyttömän hienoa soittaa lavalla ja tietää, että oma poika katselee.

Olette tällä hetkellä kiertueella Five Finger Death Punchin kanssa. Onko mahdollista, että eksyisitte Suomeen joku päivä?

Zach: 5FDP on tulossa Eurooppaan kesällä ja yhteiskiertueemme tähän asti on sujunut varsin hyvin, joten näen ihan mahdollisena, että voisimme tulla yhdessä Eurooppaan. Sehän on pitkälti aikatauluista ja järjestelyistä kiinni.

Jos en muista väärin, niin Shinedown kävi Suomessa viimeksi vuonna 2009, joten olisi hienoa jos pääsisitte tänne soittamaan.

Zach: Kyllä, se on tosiaan viimeisin kerta kun olemme käyneet siellä.

Millaisia suunnitelmia teillä on loppuvuodeksi?

Zach: Aiomme kiertää esiintymässä. Tulemme Eurooppaan kesäkuussa ja palaamme sitten Yhdysvaltoihin. Luulen, että tulemme takaisin Eurooppaan syksyllä. Loppuvuosi tulee olemaan todella kiireinen. Toivottavasti pääsemme syksyllä käymään myös Suomessa.

Kiitoksia ajastasi, Zach!

Zach: Kiitokset itsellesi, oli mukava jutella.

Shinedown Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat