Shining – IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends

Kirjoittanut Ville Kangasniemi - 17.4.2015

Edellisen “Redefining Darkness”-albumin (2012) jälkeen on paha pistää paremmaksi. Kuten monet muutkin bändit, myös Shining on kehittynyt urallaan siihen suuntaan, jossa raskaampi osasto karisee vuosien mittaan pois, jolloin tilaa tulee jollekin uudelle. Kuuden kappaleen kirjossa ei tällä kertaa korostu aggressiivinen ulosanti, vaan epätoivo ja sen tuottamat tunnelmat. Suurin osa metalliyleisöstä ei ehkä ota yhtyeen päähahmo Niklas Kvarforthin kaikkia taiteellisia näkemyksiä tosissaan eikä välttämättä tarvitse ottaakaan. Pääasia on kuitenkin itse musiikki. 

Ensimmäistä kertaa kuunnellessani levyn avauskappaletta piti tarkistaa pariin kertaan, että onkohan tämä nyt varmasti Shiningin yhdeksäs albumi, eikä Tim Burtonin uuden elokuvan soundtrack. Vanha kunnon parkuminen ja aavemaiset kitarat “Vilja & Drömissä” kuitenkin palauttivat takaisin todellisuuteen. Tuttu ja turvallinen yhdistelmä vyörytystä ja melodisia väliosia on muotoutunut eräänlaiseksi tavaramerkiksi eikä ainakaan vielä voi valittaa. Kappaleet nivoutuvat yhteen erinomaisesti, vaikka jokainen raita toimisi myös erikseen. Vauhtia myllyyn saa “Människotankens Vägglösa Rum”, joka on omiaan edustamaan koko albumin sekä yhtyeen nykyistä ilmettä. “Inga Broar Kvar Att Bränna”-biisissä banjo- ja munniharppuleikittely tuo mukanaan harvemmin metallissa kuultua kulmaa. Monialaisuus virkistää usean instrumentin voimin väsätyssä kappaleessa. Vielä kun livenä pääsisi kuulemaan samalla tavalla toteutettua soitantaa! An Evening With Shining -tyyppinen keikka olisi poikaa, taustanauhoilla kun ei koskaan päästä samoille leveleille kuin oikeasti soitettuna. Bonusmateriaalina on uudelleennauhoitettu vanhempi kappale “Black Industrial Eleven” sekä versio RammsteininOhne Dichistä”. Levy-yhtiöille ei taida nykyään riittää albumille kirjoitettu kappalemateriaali, vaan vaaditaan ties mitä ylimääräisiä jämiä vauhdittamaan levymyyntiä. Toki Shiningin coverit ovat aina mielestäni olleet alkuperäisiä kappaleita parempia, mutta välillä joutuu kyseenalaistamaan syitä joidenkin käännösten taustalla.

“IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends” on varmasti nautinnollinen albumi, jos on pitänyt kahdesta edellisestä kokopitkästä. Aivan näiden tasolle se ei kuitenkaan yllä musiikillisessa hienoudessa. Pitkään puhuttu ja työn alla ollut dokumentti Niklaksen kommelluksista yhtyeensä ja omien ongelmiensa kanssa on myös odotettu tapaus. Veri kielellä jäämme seuraamaan, mitä perverssiä ja sekopäistä pimeästä päästä seuraavaksi paljastuu!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

 

Kappalelista:
Den Påtvingade Tvåsamheten
Vilja & Dröm
Framtidsutsikter
Människotankens Vägglösa Rum
Inga Broar Kvar Att Bränna
Besök Från I(ho)nom
Bonus: Black Industrial Eleven
Bonus: Ohne Dich (Rammstein cover)

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi
Yhtyeen kotisivut: http://www.shiningasylum.com/
Shining facebookissa: https://www.facebook.com/shiningofficial?fref=ts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat