Shiraz Lane

Shiraz Lanelta stream-keikka 3. huhtikuuta – bändi nähdään ensi kesänä myös Summer Breezessä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.3.2020
Shiraz Lane

Tammikuussa ”Vibration I” -EP:nsä julkaissut Shiraz Lane ehti tahkota keikkansa Monsters of Rock -risteilyllä Jenkeissä ja palata Euroopan-kiertueeltaan ennen koronaviruksen massiivisia vaikutuksia viihdealaan, mutta kotimaan esiintymiset tässä kuussa on nyt siirretty luonnollisesti turvallisempaan ajankohtaan heinä-elokuulle.

Kovassa livekunnossa oleva viisikko ei kuitenkaan halua lepäillä laakerillaan kesään saakka, vaan Shiraz Lane järjestää 3. huhtikuuta ympäri maailman striimattavan keikan uuden kotimaisen SemiLive-alustan kautta. Karvan verran alle viiden euron hintaiset liput tapahtumaan ovat nyt myynnissä keikan tapahtumasivulla. Ainutlaatuinen interaktiivinen täyden kattauksen keikka on katsottavissa lipun hinnalla myös 72 tuntia suoran lähetyksen jälkeen. Shiraz Lane toteaa:

”Tänä pandemian runtelemana aikana kadut ovat autiot ja keikat ovat peruttu. Vaikka karanteenin kahleet vangitsevat sinut neljän seinän sisälle ei ole syytä masentua – elämme nimittäin jo herran vuotta 2020, ja mahdollisuudet yhteisölliseen interaktioon ovat rajattomat! Soitinyhtye Shiraz Lane heittää vallankumouksellisen SemiLive keikan suorana lähetyksenä ja sinun ei tarvitse liikauttaa evääkään kotisohvalta. Tietokone päälle, linkki auki ja bileet pystyyn niin, että naapurissakin raikaa Rock ’n’ roll! Nähdään livenä netissä parin viikon kuluttua.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siirretyistä kevään Suomen-kiertueen keikoista Tampereen Olympian uusi päivä koittaa 4. heinäkuuta, Helsingin Tavastialla rokataan seuravaalla viikolla 9. heinäkuuta, ja Shiraz Lane matkaa Kuopioon 7. elokuuta. Aikaisempien suunnitelmien mukaan kaikilla keikoilla on mukana myös DIRT.

Jo aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan tuleville keikoille, ja ohjeet mahdollisille palautuksille löytyvät kunkin keikan Facebook-eventistä sekä lippukaupasta.
Jyväskylän Lutakon keikalle ei ole valitettavasti löytynyt toistaiseksi korvaavaa päivää, joten Lutakon liput voi palauttaa Jelmun sivuilta löytyvien ohjeiden mukaisesti.

Samalla bändissä katsotaan jo toiveikkaasti tulevaan, ja alkuviikosta ilmoitettiinkin lisäys yhtyeen kesän esiintymisiin: Shiraz Lane nähdään Saksassa Summer Breeze -festivaaleilla elokuussa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Shiraz Lanen jo julkaistut keikat ovat:

3.4.2020 kello 20.00 (6 pm CET)
SemiLive @ Studio Storia
Liput keikalle ovat nyt myynnissä täällä.

4.7.2020 Olympia, Tampere (FIN)
9.7.2020 Tavastia, Helsinki (FIN)
10.7.2020 Metallivuori, Sieravuori (FIN)
12.7.2020 Masters Of Rock, Vizovice (CZ)
7.8.2020 Henry’s Pub, Kuopio (FIN)
15.8.2020 Summer Breeze (DE)

Liput kaikkiin keikkoihin ovat nyt myynnissä tapahtumien omilla sivuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisää festivaalijulkistuksia on luvassa kevään mittaan.

facebook.com/ShirazLane
twitter.com/shirazlane
instagram.com/shirazlane

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat