Sideways festivaali julkaisi ensimmäiset kiinnitykset

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.3.2015

Sideways festival 2015Helsingin Kalasatamassa sijaitsevalla Teurastamo-alueella järjestetään ensi kesänä uusi tapahtuma nimeltä Sideways, joka kokoaa yhteen Helsingin parhaita puolia viikonlopun ajaksi. Perjantaina ja lauantaina 12.-13. kesäkuuta toteutuvaan Sidewaysiin on nyt julkistettu ensimmäiset artistit sekä poimintoja festivaalin muusta tarjonnasta. Tapahtuman kahden päivän Early Bird -liput ovat myynnissä Tiketissä 31.3.2015 saakka.

Sidewaysissa nähdään ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva rap-artisti Azealia Banks, jonka ”212”-biisi on viime vuosien suurimpia klubihittejä, ”Psychocandy”-klassikkolevynsä kokonaisuudessaan soittava vaihtoehtorock-yhtye The Jesus and Mary Chain, kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden albumin julkaissut laulaja-lauluntekijä José González, yhdysvaltalaiset rap-artistit Earl Sweatshirt ja Freddie Gibbs, indie-visionääri Ariel Pink, amerikkalaisen hiphopin pioneeriyhtye Bizarre Ride II the Pharcyde, post-hardcorea ja vaihtoehtorockia yhdistelevä …And You Will Know Us by the Trail of Dead sekä yhdestä viime vuoden ylistetyimmistä levyistä vastannut indiepop-muusikko Perfume Genius.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nouseviin ulkomaisiin kykyihin lukeutuvat puolestaan Euroopan suurimpia festivaaleja ensi kesänä kiertävä singer-songwriter Jack Garratt, ”Touch”-hitillään läpimurron tehnyt tuottaja-artisti Shura, uuden aallon pop-musiikkia ja tanssittavaa indierockia sekoitteleva Fickle Friends, naisten oikeuksia voimakkaasti ajava ruotsalaisräppäri Silvana Imam, hiljattain Grammis-gaalassa vuoden tulokkaana palkittu pop-artisti Beatrice Eli sekä Britannian kuumin rap-lupaus Little Simz.

Suomalaisartisteista Sidewaysissa nähdään Jaakko Eino Kalevi, Lapko, Paperi T, Hisser, Black Lizard, Mirel Wagner, Aivovuoto, Khid + Tuuttimörkö, Ville Leinonen & Enkelit sekä Lasten hautausmaa.

Sidewaysin artistikattaus täydentyy vielä kevään aikana sekä ulkomaisilla että kotimaisilla esiintyjillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman ruokatarjonnasta vastaavat Teurastamo-alueen lukuisat ravintolat B-Smokeryn, Kellohallin ja Roslundin Teurastamon Portin johdolla sekä Helsingin arvostetuimpiin ravintoloitsijoihin lukeutuva Richard McCormick, Ravintola Ilves ja muut myöhemmin ilmoitettavat ravintolat. Juomapuolella Sideways esittelee esimerkiksi laadukkaita viinejä sekä festivaaliympäristössä harvinaisen cocktail-baarin.

SIDEWAYS
Pe 12.6.2015- La 13.6.2015 Helsinki, Teurastamo
2 päivää Early Bird alk. 68 €, K-18 (hinta voimassa 31.3. saakka)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat