Sideways-festivaalin perjantai on loppuunmyyty

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.6.2016

Sideways 2016Ensi viikonloppuna 17.-18.6.2016 Helsingin Teurastamolla järjestettävän Sideways-festivaalin perjantain liput on myyty loppuun. Kahden päivän lippuja on jäljellä enää todella pieni määrä ja myös lauantain päiväliput näyttävät menevän loppuunmyydyksi. Sideways-järjestäjät odottavat paikalle kahden päivän aikana yli 15000 kävijää. Festivaalin lippukauppa löytyy osoitteesta www.sidewayshelsinki.fi/liput, ja lippuja on saatavissa myös Lippupisteestä ja Tiketistä.

Sidewaysin odotetuin esiintyjä on ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä vaihtoehtorock-artisti PJ Harvey, joka julkaisi hiljattain uransa yhdeksännen albumin. Perjantaina lavalle nousevat myös post-rock-yhtye Explosions In The Sky, norjalainen taidepoppari Susanne Sundfør, autotallipunkkarit Ty Segall & The Muggers sekä nouseva folk-artisti Julien Baker.

Lauantain ohjelmassa nähdään mm. hiphop-yhtye Flatbush Zombies, tasa-arvoa ja feminismiä aktiivisesti ajava elektro-artisti Peaches, legendaarinen rap-kokoonpano EPMD sekä vasta tapahtuman aikaan paljastettava ulkomainen Takeover by Heineken -yllätysesiintyjä. Aiheeseen liittyviä vinkkejä on kerrottu viime viikkoina Sidewaysin sosiaalisen median kanavissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sidewaysin viidenkymmenen esiintyjän joukossa on myös suuri joukko muita ulkomaisia artisteja sekä kotimaisia nimiä Pariisin keväästä Eevil Stööhön, Atomirotasta French Filmsiin ja Radiopuhelimista Iisaan.

Tapahtuman monipuolinen alueohjelma sisältää esimerkiksi bingoa, 90-luvun arcade-pelejä ja kicker-pöytäjälkapalloa, puhekokonaisuuksia, taidenäyttelyitä, graffiteja, vaatelainaamon, musiikkivisan, mediataidetta, hierontaa sekä teknologiaa, taidetta ja yleisötutkimusta yhdistelevän Olento-projektin.

Festivaalin ruoka- ja juomatarjonnasta löytyy monipuolista katuruokaa, omat baarit erikoisoluille, viineille ja samppanjalle, drinkeille, kahveille ja alkoholittomille mocktaileille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sidewaysin aikataulu, kartta, alueohjelma ja ravintolatarjonta löytyvät osoitteesta: www.sidewayshelsinki.fi.

LIPUT:
2pv alk. 85 EUR
1pv pe LOPPUUNMYYTY
1pv la alk. 60 EUR
ennakko: www.sidewayshelsinki.fi/liput, Lippupiste ja Tiketti

www.sidewayshel.fi
www.facebook.com/sidewayshel
www.instagram.com/sidewayshel
https://twitter.com/sidewayshel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat