Sidewaysin ensimmäiset esiintyjät julki: Kelis, Belle And Sebastian sekä The Avalanches tähdittämään festivaalia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.12.2019

Helsingissä Nordiksella 11.–13.6.2020 järjestettävä Sideways julkistaa tulevan kesän festivaaliohjelmiston ensimmäiset kiinnitykset. Samassa yhteydessä tapahtuman liput tulevat myyntiin: etuhintaiset early bird -liput ovat saatavissa loppiaiseen asti.

Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen Helsinkiin palaava R&B-tähti Kelis nousi jättisuosioon platinaa myyneillä jättihiteillään ”Milkshake”, ”Trick Me” ja ”Bossy”. Parhaillaan yhdysvaltalaislaulaja kiertää maailmaa moderniksi klassikoksi nimetyn ”Kaleidoscope”-esikoislevynsä 20-vuotisjuhlien merkeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sideways-esiintymisensä ovat vahvistaneet myös skotlantilainen indiepop-suosikki Belle & Sebastian sekä ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva australialaisyhtye The Avalanches, jonka ikonista ”Since I Left You” -albumia pidetään yhtenä 2000-luvun merkittävimmistä elektronisen musiikin julkaisuista.

Kotimaisen ohjelmiston kärkiniminä nähdään juuri musiikin valtionpalkinnon saanut Vesala sekä paluun lavoille tehnyt 22-Pistepirkko. Sideways on molemmille artisteille kesän 2020 ainoa keikka Helsingissä.

Kansainvälistä kattausta täydentävät dream pop- ja shoegaze-vaikutteista vaihtoehtorockia soittava yhdysvaltalaistabändi DIIV sekä live-keikan toteuttava elektronisen musiikin brittiläinen visionääri Floating Points.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskaampaa ilmaisua festivaaleille tuovat esimerkiksi Sleep-yhtyeestä tuttujen muusikoiden stoner/doom-bändi OM sekä riffivetoista punkrockia Tina Halladayn johdolla soittava Sheer Mag. Oman tuotantonsa lisäksi Tyler The Creatorin ja Anderson Paakin kaltaisten nimien kanssa yhteistyötä tehnyt norjalainen elektropoppari Anna of the North sekä brittiläinen synthpop-artisti Shura saapuvat Nordikselle tänä syksynä ilmestyneiden kakkosalbumiensa kiertueilla.

Suomalaisyhtyeistä Sidewaysiin saapuvat myös tämän hetken puhutuin artistitulokas Maustetytöt, Emma-gaalassa vuoden yhtyeenä palkittu Gasellit, hiljattain paluukiertueensa kahteen loppuunmyytyyn Tavastian-keikkaan huipentanut Plutonium 74 sekä Antti Autio, The Hearing, Karina, PH ja Räjäyttäjät.

Festivaalin ohjelmisto täydentyy talven ja kevään aikana suurella määrällä artisteja.

SIDEWAYS 2020 @ Helsinki, Nordis

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kelis (US), Belle and Sebastian (UK), The Avalanches (AU), Vesala, 22-Pistepirkko, Maustetytöt, Gasellit, Plutonium 74, Floating Points live (UK), DIIV (US), Anna of the North (NO), OM (US), Sheer Mag (US), Shura (UK), Antti Autio, The Hearing, Karina, PH, Räjäyttäjät +paljon lisäyksiä luvassa

LIPUT:
3 pv early bird -liput alk. 125 €, etuhinta voimassa loppiaiseen ma 6.1.2020 klo 23.59 saakka

Lippukauppa: www.sidewayshelsinki.fi/liput

www.sidewayshelsinki.fi
www.facebook.com/sidewayshel
www.instagram.com/sidewayshel
www.twitter.com/sidewayshel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat