Sisin – Alkusoitto

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.4.2012

Turussa 2011 perustettu Sisin räimii suomenkielistä melodista metallia, jossa kertosäkeet ovat isoja ja meno on tiukan groovaavaa. Nyt arvostelussa on bändin debyyttijulkaisu ”Alkusoitto”.

Tiukalla asenteella tehtyä suomimetallia suoltava Sisin luottaa tiukkaan kitarointiin ja vahvaan vokalistiin musiikissaan. Riffittely on melodista ja tarttuvaa ja vokalistin huuto sopii bändin musiikkiin todella hyvin. Kun vielä kertosäkeet vedetään puhtaammalla ulosannilla ja selkeällä suomen kielellä, on kasassa paketti, jota on miellyttävä kuunnella. Kappaleet ovat suhteellisen reippaalla tempolla soitettuja ralleja, joiden kertosäkeet oppii laulamaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Bändin musiikin voisi kuvata olevan hiotumpi versio Nicolen vanhemmasta tuotannosta.

Tuotanto on todella hyvää ja soittimet soivat komeasti. Rummuissa on reippaasti voimaa, mutta ne eivät peitä muita soittimia alleen. Lätty sisältää kolme biisiä, joista kaksi ensimmäistä on nopeampia rytinöitä ja viimeinen hidas ja raskas runttaus. Kappaleet eroavat hyvin toisistaan, ja varsinkin viimeisenä tuleva ”Määränpäätön” iskee yllättävän erilaisella otteella. Biisin lopussa oleva kitarointi on myös äärettömän tiukkaa. Omaksi mielestäni lätyn parasta antia on toisena tuleva ”Isien Perintö”, joka on tarttuvan kertosäkeen kanssa aivan valmista radiosoittokamaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sisin on tehnyt tiukan debyyttijulkaisun, jota on todella miellyttävä kuunnella. Toki jos suomenkielinen metalli on sinulle kirosana, kannattaa jättää Sisin välistä. Muille voin suositella bändin debyyttiä lämmöllä.

9/10

Kappalelista:
01. Tragedia
02. Isien Perintö
03. Määränpäätön

http://www.sisinsivu.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat