Sister Sin/ Madcraft 28.9.2012 @ On The Rocks, Helsinki

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 29.9.2012

Ruotsalainen hard rock yhtye Sister Sin on onnistunut vakuuttamaan allekirjoittaneen kahdella viimeisimällä studioalbumillaan ”True Sound Of The Underground” sekä ”Switchblade Serenades”. Yhtye loisti myös muutaman vuoden takaisella Suomen vierailullaan Helsingin Domissa energisellä esiintymisellään. Joten vaikkei On The Rocks ole klubina ihan omia suosikkipaikkojani, oli perjantaina 28.9. sinne suunnistettava. ”To the poser cave!” voisi eräs ystäväni huudahtaa, joten kamera kuntoon ja katsastamaan tiss… köh… rock’n rollia.

Lämmittelijäksi iltaan oli buukattu helsinkiläinen Madcraft, joka oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon yhtye. No, makuasioistahan on tunnetusti turha kiistellä, mutta Madcraft ei omaan musiikkimakuuni sovellu millään tavalla. Yhtye joka kuulostaa paskimmillaan Blink 182:lta ja parhaimmillaan Green Daylta ei pomppu-punkrockpopillaan aiheuttanut suuria säväyksiä. Tosin kaikki kunnioitus täytyy yhtyeelle energiselle live-esiintymiselle antaa, mutta henkilökohtaisesti en tästä keikasta enempää irti saanut.

Menemmekin siis pitemmittä puheitta itse asiaan, eli illan päätähteen Sister Siniin, joka valloitti On The Rocksin lavan puolta tuntia ennen keskiyötä. Pienissä toiveissa paikalle suunnistaessa oli, että yhtyeen kauan odotettua uutta albumia olisi paikan päältä saanut mukaansa, näin ei kuitenkaan ollut. Yhtyeen keikka kuitenkin alkoi muutamalla uudella rallilla, joista on kovin vaikea ensimmäistä kertaa livenä kuunneltuna sanoa mitään. Sen voi sanoa, ettei tyyli ainakaan suuresti ole muuttunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onneksi yhtyeen loppukeikka keskittyi kuitenkin jo julkaistuun materiaaliin. ”One Out Of Ten” räväytti keikan oikeastaan kunnolla käyntiin, ja perään kuultiin yhtyeen kovimpia ralleja, kuten ”Outrage” sekä ”24/7”. Oma suosikkini yhtyeeltä ”On Parole” kuului myös repertuaariin, kuten myös Motörhead-cover ”Rock’n roll”, jonka nimi kuvastaa täydellisesti iltaa, täyttä rock’n rolliahan se oli! Tässä vaiheessa iltaa innostuikin toimittajanretku kollegansa kanssa hiukan lähemmäksi eturiviä fiilistelemään.

Sister Sin erittäin kuuman laulajansa Liv Jagrellin johdolla ei pettänyt tälläkään kertaa odotuksiani. Tosin pientä miinusta pitää antaa siitä, ettei encoreita kuulunut. Tiedä sitten, mikä siihen oli syynä, olikohan soittoaika jo loppu, vai?  Yleisöä oli paikalla kohtuullisesti, mutta jostain syystä tätäkin rockin riemujuhlaa oli ennakkoon mainostettu melkoisen nihkeästi, mikä varmasti verotti yleisömäärää hieman.

Sateen piiskatessa Helsingin katuja poistuin paikalta kotimatkalle kaikin puolin tyytyväisenä. Sister Sin on livenä yhtyeitä, joka tuskin koskaan pettää. Joten, jos haluat nähdä energisen liveshow’n, seksikkään laulajan ja ennen kaikkea kuulla loistavaa rockia, niin tässä on yhtye, jonka haluat nähdä. Itse aion todellakin olla paikalla myös seuraavalla Helsingin keikalla, jolloin toivottavasti myös tuo uusi odotettu levy on jo julkaistu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teksti & kuvat: Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat