Sittenkin Raskasta Joulua -konsertti vielä tälle vuodelle!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.12.2020

Suomen suurimmaksi joulukiertueeksi noussut Raskasta Joulua järjestää livestreamkonsertin 19.12.2020 klo 19.00. Uniikin online-konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 7.12.2020 klo 9.00. Keikalla ovat mukana kaikki tämän vuoden solistit.

Tämän vuoden Raskasta Joulua -kiertue jouduttiin perumaan Suomen huonontuneen koronavirustilanteen takia kun keikoista oli soitettu vasta kaksi. Nyt raskaalla kädellä sovitettujen joululaulujen ystävillä on kuitenkin mahdollisuus kokea raskaan joulun taika omalla kotisohvallaan, kun Raskasta Joulua -artistijoukko heittää livestream-konsertin joulukuun 19. päivä klo 19.00. Konsertin lippujen myynti alkaa maanantaina 7.12. klo 9.00 Lippu.fi:ssä ja raskastajoulua.com -sivustolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskasta Joulua -livestreamkonsertti soitetaan livenä lauantaina 19.12.2020. Konsertin puitteina toimii iso konserttitalo, jossa esityksiä taltioidaan useassa lokaatiossa. Konserttilavan lisäksi joululauluja tulkitaan mm. konserttisalin aulassa, johon on rakennettu jouluinen kuusimetsä.

Koronaturvallisesti toteutettavassa konsertissa ovat mukana kaikki tämän vuoden kiertueelle buukatut artistit -sekä mahdollisesti muutamia aiempien vuosien suosikkeja etäyhteyksin. Raskaita joululauluja tulkitsevat siis ainakin ensimmäistä kertaa Raskasta Joulua -kiertueella nähtävät Battle Beast -solisti Noora Louhimo ja One Desirestä ja Sturm und Drangista tuttu André Linman sekä jo aiemminkin rokkaavia joululauluja tulkinneet Kimmo Blom, Marko Hietala, Ilja Jalkanen, JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Antti Railio, Tommi ’Tuple’ Salmela ja Ville Tuomi. Tuttuun tapaan solisteja säestää Raskasta Joulua –konseptin kehittäneen Erkka Korhosen johtama Raskasta Joulua -bändi.

Hartwall Arenan konsertti siirtyy ensi vuoden joulukuulle – uusi konserttipäivä on 19.12.2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmin tällä viikolla peruttiin kaikki loput Raskasta Joulua -kiertueen konsertit, poikkeuksena lauantaille 19.12.2020 suunniteltu Hartwall Arenan tuplakonsertti, joka siirretään tasan vuodella eteenpäin ja muutetaan yhdeksi konsertiksi. Uusi konserttiajankohta on 19.12. 2021 klo 19.00. Tämän vuoden Hartwall Arenan konsertteihin ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuodelle. Halutessaan liput voi myös palauttaa, jolloin lipuista saa rahat takaisin. Palautus tulee hoitaa 31.1.2021 mennessä. Lippurahat palautetaan käsittelyajan puitteissa pois lukien palvelumaksun osuus. Palautus ja tarkemmat ohjeet palautukselle löytyvät Ticketmasterin sivuilta.

Nyt siirretyn Hartwall Arenan keikan lisäksi syksylle 2021 on suunnitteilla täysmittainen kiertue. Ensi vuoden Raskasta Joulua -kiertueesta tiedotetaan keväällä 2021, jolloin alkaa myös ensi vuoden konserttilippujen myynti.

RASKASTA JOULUA -livestreamkonsertti 19.12.2020
Lippujen myynti alkaa maanantaina 7.12 klo 09.00
Lipun hinta 19,90€. Liput myy www.raskastajoulua.com ja Lippu.fi

www.raskastajoulua.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/raskastajoulua

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat