Sixx: A.M. – Prayers For The Blessed Vol. 2

Kirjoittanut Miikka Tuovinen - 27.11.2016

sixx_am_prayers_for_the_blessed”Prayers For The Damnedilla” alkanut ryhtiliike jatkuu. Oikean suunnan löytymiseen uskotaan sen verran vakaasti, että kahdeksi eri kokonaisuudeksi jaetun julkaisun toinen osa kulkee täysin samoja valtateitä kuin huhtikuussa ilmestynyt ykkösosa. ”Prayers For The Blessed Vol. 2” tekee vain kaiken paremmin. Jopa siinä määrin, että vuonna 2008 ilmestynyt ”The Heroin Diaries” ei ehkä olekaan enää sivuprojektista oikeaksi yhtyeeksi muuttuneen Sixx: A.M:n tuotannon kirkkain helmi.

Mitä Sixx: A.M. sitten tarkalleen ottaen tekee? Niin, James Michael, DJ Ashba, Nikki Sixx ja apujoukkonsa pelaavat nykyaikaisen amerikkalaisen hard rockin liigassa. Ja mielleyhtymiä muihin lajin edustajiin ei voi välttää. Kun omaperäisyydestä jaettavat pisteet eivät ole parhaasta päästä, enkä muutenkaan ole tämän tyyppisen musiikin suurkukuttaja, nousee esille yksi ja ratkaiseva kysymys. Uhraisinko tähän hetkeäkään, jos en tietäisi, että mukana on yksi lapsuuteni janoisista ja huuruisista sankareista?

Vastaus on, kyllä minä käyttäisin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tarkempaan tutustumiseen aikaa, vaikka en tuntisikaan tekijöiden taustoja. Erityisesti ”Heroiinipäiväkirjojen” soundtrackin ja tämän uusimman levyn tarkempi tutkiminen on ollut miellyttävää puuhaa. ”Prayers For The Blessedia” kuunnellessa tuntuu siltä kuin Sixx: A.M. olisi löytänyt pitkästä aikaa kunnolla olemuksensa ytimen, tai jonkun viisasten kiven, jonka ympäriltä löytyy laadultaan parempaa melodista hard rockia. ”Damnedilla” haettiin harharetkien jälkeen oikea suunta, nyt aletaan olemaan niin sanotusti alueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sävellys- ja kirjoituskynä on ollut huomattavan terävässä kunnossa. Kertosäkeet ovat suuria ja tarttumapintaa riittää. DJ Ashban kitara elämöi iskevämmin, voimakkaammin ja intohimoisemmin kuin yhdelläkään aiemmalla Sixx: A.M. levyllä. Erityismaininta hienoista, vastustamattomasti lentoon lähtevistä kitarasooloista.

Eikä nyansseissa ole säästelty. Nyt yhtye onnistuu luomaan varsinkin levyn loppupuolella oikeasti sitä modernia vuosikertaa/retroa, mikä jäi vuonna 2014 vain surkeaksi yritykseksi (viittaan pahasti lässähtäneeseen ”Modern Vintageen”). 1970-lukuinen teatraalisuus ja nykyhetki sekoittuvat toisiinsa saumattomasti muutenkin kuin vain ”Without Youn” uudelleen versioimisen kohdalla. Tuo cover muuten toimii mallikkaasti, vaikka mitään erityisen uutta ei olekaan tarjolla. Erityisesti James Michaelin kohtalokas tulkinta paisuttaa tunnelmaa korkeampiin sfääreihin. James laulaa itse asiassa kautta linjan voimakkaasti ja isolla tunteella, mutta samalla vapautuneesti. Väkinäisyys on poissa. Aina ei ole ollut näin.

Muutama sananen sanoituksista. Tällä osa-alueella Sixx: A.M. erottuu kaikkein selvimmin virkaveljistään/sisaristaan. Pintapuolisesti tummat lyriikat ovat loppujen lopuksi positiivisella tavalla kantaaottavia. Vaikeuksissa olevien ihmisten henkistä tilaa pyritään nostamaan pohjamudista ylöspäin. Mieltä ylentävä toiveikkuus tulvii esille selvimmin hitaampien kappaleiden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Prayers” kaksikon konsepti alleviivaa nyky-yhteiskunnassa puristuksiin joutuvan yksilön tsemppaamista, kuin myös tuskan muuttamista positiiviseksi voimavaraksi. Toiset ovat luotuja kulkemaan ja etsimään kivun kautta omaa, muiden reiteistä täysin poikkeavaa tietään. Sixx: A.M. onnistuu ilmentämään amerikkalaisen mahtipontisesti (ja ajoittain siirappisuuden rimaa hipoen), kuinka aurinko nousee pimeyden ja pilvien keskeltä takaisin esille putoamatta itse kuitenkaan korniuden ja myötähäpeän tunteiden syövereihin. Piristävää on sellainen sanoman levittäminen.

Vaikka ”Prayers For The Blessed Vol. 2” on onnistunut kokonaisuus, leikin silti yhdellä ajatuksella. Voisiko lopputulos olla tulevaisuudessa vielä parempi, jos yhtye antaisi tuottajan vastuun ulkopuoliselle taholle? Tom Werman? Bob Rock? Mutt Lange? Desmond Child?

8-/10KaaosZine levyt

Kappalelista:
1. Barbarians (Prayers For The Blessed)
2. We Will Not Go Quietly
3. Wolf At Your Door
4. Maybe It’s Time
5. The Devil’s Coming
6. Catacombs
7. That’s Gonna Leave A Scar
8. Without You
9. Suffocate
10. Riot In My Head
11. Helicopters

Sixx: A.M. Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat