Skirmish – Jet-Black Days

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 12.10.2013

Kajaanista kiekuvan Skirmish-yhtyeen toinen pitkäsoitto ”Jet-Black Days” julkaistiin saksalaisen Eternal Sound Recordsin kautta. Aikaisempi, Violent Journey Recordsin kautta julkaistu debyytti ”Through the Abacinated Eyes” (2011) voidaan heittää vaikka roskikseen, sillä ”Jet-Black Days” on se – potenssiin 666.

Eteenpäin on menty ja hieman eksperimentaalisempi ote biisien sovituksissa on kantanut hedelmää, mielenkiinto jokaiseen kappaleeseen levyn alusta saakka säilyy mukavasti. Se mikä allekirjoittanutta häiritsee tämän genren metallissa, on juurikin se, että albumillinen biisejä kuulostaa samalta tylsältä jyystöltä alusta loppuun, mutta siihen Skirmish ei ole lähtenyt viimeisimmällään mukaan.

”Jet-Black Days” kuulostaa tuoreelta vaikka pyörää ei ole lähdetty keksimäänkään uudelleen ja mitään genre-rajoja ei koetella, mutta kuten edellä mainittua – jokainen biisi kuulostaa ja tuntuu erilaiselta ja albumin seitsemän kappaletta ovat tätä myöten ihmeen eheä kokonaisuus. Nykyinen kokoonpano on vakiintunut muotoon Jani Niskanen (laulu), Mikko Kupiainen (kitara), Markus Salo (kitara), Kalle Raijonkari (basso) ja Panu Heikkinen (rummut).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jo levyn avausraita ”The Mirror Distortion”, jonka alkuräkäisyn ristin juuri ”kajaanilaiseksi sunnuntai-krapulan aamunavaukseksi”, lupaa hyvää. ”Replacement” jyrää epäilijöiltä kassit kurkkuun saakka ja viimeistään ”First Seed” nyrkittää karvapallojen sisällön asfaltille. Proteiinivarastot eivät kuitenkaan ole vielä tyhjillään, vaan ”Terminal Embrace” jatkaa siitä mihin on jääty. Päätösraita ”Absolute Demise” antaa pientä hengähdystaukoa – siihen saakka kunnes levy on pakko laittaa uudelleen pyörimään.

Nyt ollaan hyvin lähellä täydellistä melodista metallimäiskettä. Matkaa on vielä, mutta ei montaa kilometriä. Jos et ole ennen yhtyeeseen tutustunut, niin ei montaa euroa tarvitse lahjoittaa, että saa hyvän mielen hyvän musiikin muodossa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9-/10


Kappalelista:
1. The Mirror Distortion
2. Strategy of Self-Destruction
3. Obscure Tyrant
4. Replacement
5. First Seed
6. Terminal Embrace
7. Absolution Demise

Skirmish himasivut
Yhtye Facebookissa

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat