Skotlantilainen space rock -yhtye The Cosmic Dead Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2020

Skotlantilainen space rock -yhtye The Cosmic Dead esiintyy yhdessä musiikillisen hengenheimolaisensa, ruotsalaisen kokeellisen psych-jazzin parissa operoivan DJINN:n kanssa Helsingin Kuudes Linja -klubilla keskiviikkona 6. toukokuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. tammikuuta.

Happoisasti psykedelian, dronen ja kosmisen krautrockin aallonharjalla surffaava The Cosmic Dead perustettiin Glasgow’ssa vuonna 2010. Genren ykkösnimiin lukeutuva tuottelias yhtye on julkaissut lukuisia pitkäsoittoja, joista viimeisimpänä kehuja niittänyt ”Scottish Space Race” näki päivänvalon syksyllä 2019. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan The Cosmic Deadin raa’an energinen soundi on kerännyt vertauksia alkuaikojen Black Sabbathista Hawkwindiin ja The Stoogesista Monster Magnetiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsalaisten Hills– ja GOAT-bändien entisten jäsenten tuore yhteisprojekti DJINN julkaisi ylimaallisesti astral jazzia ja new age -tunnelmointia henkivän nimikkoalbuminsa viime vuonna, ja uutta albumia on luvassa tämän vuoden aikana. Alice Coltranen, Albert Aylerin ja Sun Ran musiikillisia kaikuja heijastava mystinen kokoonpano saattelee kuulijansa meditatiiviselle matkalle.

LIPUT:
Myyntiin ma 27.1.2020 klo 9
– ennakkoon Tiketistä alk. 16,50 EUR
– ovelta 19 EUR

www.cosmicdead.com
www.facebook.com/thecosmicdead
www.facebook.com/djinngbg
www.kuudeslinja.com
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat