Slash Dementia – Wheels Of Babylon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.8.2012

Äänekoskelta saadaan taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita Slash Dementian uuden EP:n saapuessa toimitukseen. ”Wheels Of Babylon” -niminen teos mutiloi korvakäytävät uuteen muotoon.

Vuotena 2010 perustettu bändi on ehtinyt uransa varrella julkaista jo yhden kokopitkän omakustanteen, josta bändi sai paljon hyvää palautetta. Uusi EP sisältää bändin omin sanoin: ” Kahdeksan ehkäpä jopa meidän parasta biisiä tähän mennessä”. Odotukset ovat siis suhteellisen korkealla tämän julkaisun suhteen.

Slash Dementia veivaa siis grindgorea, jossa on reippaasti vauhtia ja aggressiota. Biisit vedetään kuten edellisellä levyllä pääosin englanniksi ja muutamalla kappaleella suomeksi. Kahdeksan biisiä sisältävä demo kestää vain päälle kymmenen minuuttia, joten kyllästyminen ei pääse iskemään. Vokaalit hoidetaan reippaalla huudolla, jossa on mukavan persoonallinen sävy. Artikulaatio on edelleen kohdillaan ja sanoitukset tulevat selville ilman kansitekstejä. Kitarat louhivat armottomalla tempolla tiukkoja riffejä ja rummut nakuttavat todella tehokkaasti. Tyylillisesti on havaittavissa ehkä enemmän punkin puolelle meneviä juttuja ja bändin ulosanti tuo mieleeni Venomous Conceptin tuotannon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuotanto on laadukasta ja kitarat surisevat mukavan matalalla. Soundillisesti ollaan kumminkin kirkkaammilla vesillä kuin edeltäjänsä kanssa, joka selkeyttää bändin ulosantia mukavasti. Vokaaleissa on todella paljon asennetta ja niitä on varsin mukava kuunnella. Todella laadukasta ja menevää mäiskettä, jota jaksaa kuunnella uudelleen ja uudelleen. EP:n parasta antia on äärettömän raskas ”Valheet” -biisi ja vähän hitaamman näkemyksen antava ”Break Away”, joka on juuri sopivassa paikassa.

9/10

Kappalelista:

01.Violence, Act 5
02.Wheels
03.Vääjäämättömään itsemurhaan
04.Not Too Hard
05.Start Breathing
06.Break Away
07.Valheet
08.Do It Again

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://slashdementia.bandcamp.com/

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat