Sleep Tokenin ”Sundowning” on yksi vuosikymmenen merkittävimmistä albumeista

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.11.2019

Kukaan ei oikein osaa sanoa, mistä Sleep Token tuli tai keitä he ovat. Jollain tietyllä tavalla tuntuu siltä, että he ovat aina olleet täällä. Vaikka moni ei vielä tässä vaiheessa olekaan kuullut yhtyeestä, on sille ehtinyt kasvaa valtavan omistautunut underground-seuraajakunta, joka palvoo yhtyettä Messiaanaan.

Globaaliksi kultiksi julistautunutta kollektiivia johtaa itseään Vessel-nimellä kutsuva hahmo, joka tulkitsee musiikkinsa kautta palvomansa ”Sleep” -jumalahahmon sanomaa. Kukaan ei tunnu tietävän varmasti, kuka Vessel on, vaikka monia arvauksia onkin ollut. Maskiin ja huppuun pukeutuneen hahmon henkilöllisyydeksi on arvailtu milloin Hozieria, milloin Bastillen Dan Smithia. Mitä syvemmälle jäniksenkoloon sukeltaa, sitä enemmän eri yhteyksiä alkaa löytyä: Poisonous Birds, Exploring Birdsong, Holding Abscene… Varmuutta ei kuitenkaan koskaan tunnu olevan, ja vastausta etsivä huomaa päätyneensä pian umpikujaan. Ne, jotka tietävät miehen Vesselin takana, ovat vannoneet pysyvänsä vaiti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aluksi pienempiä EP-julkaisuja ja yksittäisiä singlejä vuosien varrella julkaissut yhtye allekirjoitti keväällä levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa. Fanit odottivat tuskissaan uutisia, uusia trailereita, uutta kappaletta, jotakin.

Lopulta odotus palkittiin.

Sleep Token julkisti juhannuksen aikaan upouuden kappaleensa ”The Night Does Not Belong To God”. Samalla bändin kotisivuille ilmestyivät mystiset symbolit ja niiden yhteyteen kaiverretut roomalaiset numerot. Nopeasti ihmiset tajusivat, että bändi on aikeissa julkaista täysin uuden kappaleen torstaisin kahden viikon välein. Ja niin siinä tosiaan on käynyt; Sleep Token on siunannut seuraajiaan uudella musiikilla kahden viikon välein aina auringonlaskun aikaan. Yhteensä kaksitoista kappaletta, jotka muodostavat bändin ”Sundowning”-debyyttialbumin. Torstaina 21. marraskuuta riitti tulee päätökseensä, kun aurinko laskeutuu viimeistä kertaa kuulijoiden ylle, ja albumi julkaistaan virallisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jokaisen kappalejulkaisun myötä bändi on herättänyt huomiota. Fanit ovat puhuneet kappaleista ja odottaneet uutta kuin kuuta nousevaa – tai tässä tapauksessa aurinkoa laskevaa. Jokaisen kappalejulkistuksen myötä bändi on myös julkaissut rajoitetun erän täysin uniikkeja fanituotteita, jotka liittyvät designiltaan julkaistuun kappaleeseen. Sleep Token lienee yksi nerokkaimmista markkinoijista, joihin olen musiikin saralla törmännyt.

Kaikkea nerokasta markkinointia ja bändin upeaa imagoa hätkähdyttävämpää on se, kuinka uskomattoman hyvin tehtyä myös sen musiikki on. Sleep Token on yksi niistä bändeistä, jonka kaltaista musiikkia on harvoin tullut vastaan. Jokainen kappale on itsenäinen teoksensa, joka on rakennettu huolella kertomaan jokin tarina. Bändin musiikissa on tyypillistä se, että ne ovat vahvan tunteellisesti latautuneita, laajoja dynamiikaltaan ja erittäin monivivahteisia. Jokainen kuuntelukokemus on kuin kohoaisi kuumehoureisena vuorille, jossa kaikki on samalla kirkasta, mutta samalla pimeää.

Avauskappale ”The Night Does Not Belong To God” on yksi iso sekoitus jäälauttojen lailla kimmeltäviä pianoja ja syntetisaattoreita, hurmoksellista euforiaa, ylistyskuoroja, tanssittavia polymetrejä sekä Bon Iver -tyylisiä laulusovituksia. ”Dark Signs” on tarttuvimpia kuulemiani pop-kappaleita pitkään aikaan 808-bassoineen ja pilkottujen laulusamplejensa kanssa, ”Gods” on kuin kadonnut Deftones-kappale ja ”Sugar” puolestaan on ihanan vinksahtanut ja makea rakkauslaulu.

Suoraviivaisimmillaan yhtye kulkee sen tähän asti kenties kuunnelluimmassa kappaleessa, ”The Offeringissa”, joka osoittaa bändin olevan vahvasti osa myös modernin metalcoren koulukuntaa, johon lukeutuu sellaisia bändejä, kuten Loathe, Holding Abscence, Lotus Eater, Thornhill ja Greyhaven. Likaisin breakdown albumilta löytyy kuitenkin ehdottomasti ”Higherin” lopusta, jonka outro on kaunistelematonta murjontaa, jolla lyödään heikoimmat katuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mutta samaan aikaan Sleep Token taitaa myös sydänjuurien repimisen ja kyynelkanavien kostuttamisen. Sekä ”Levitate” että ”Take Aim” ovat tuudittavan kauniita balladeja, ja ”Give” olisi sellainen pop-kappale, josta moni olisi kateellinen. Levyn loppuun sijoittuva ”Drag Me Under” puolestaan on kuin lohduton sukellus kylmään järveen, jossa tummuus, levottomuus ja karmiva rauha tarttuvat kynsillään kiinni kuulijan kylmään ihoon. Levyn päättää kenties yhtyeen upein teos, hurmoksellinen ja sanattomaksi jättävä ”Blood Sport”, joka on ollut osa bändin keikkasettiä jo yli vuoden, ja se on muodostunutkin lukuisten fanien suosikiksi.

Voisin puhua loputtomiin siitä, miten ainutlaatuinen projekti Sleep Token on. Vessel, joka selvästi on yhdessä bändin rumpalin kanssa tämän lapsen isä, on yksi lahjakkaimmista muusikoista, joita on pitkään aikaan metallimusiikissa kuultu. Sekä hänen visionsa että erityisesti lauluäänensä ovat kuin ne olisivat täysin jostain muusta maailmasta. Tapa, jolla Sleep Token on päättänyt julkaista nämä kappaleet, on jotain sellaista, joka tulee varmasti viitoittamaan tien monelle. ”Sundowning” on yksi vuosikymmenen nerokkaimmista albumeista musiikillisesti, tuotannollisesti, markkinamielessä sekä bändin imagon puolesta, ja suosittelen sitä kuunneltavaksi jokaiselle.

Se kokemus, jonka bändi on tällä albumilla luonut, on jotain sellaista, johon en ole koskaan törmännyt. Olen joka torstai odottanut kämmenet hikoillen uutta kappaletta: mitä sieltä tulee tällä kertaa? Olen aina käynyt katsomassa uusimmat fanituotteet, josko siellä olisi jotain, mistä pidän. Olen viettänyt lukuisia öitä yrittäessäni löytää miehen Vesselin takana, mutta turhaan. Ja ehkä ihan hyvä niin. Olen jo ehtinyt tottumaan siihen, että joka toinen torstai tämä mysteeriyhtye suo seuraajilleen uuden lahjan. Minun tulee ikävä tätä traditiota. En tiedä, mihin Sleep Token tästä matkaa. Olen ollut mukana jo vuodesta 2018, ja tulen olemaan mukana vielä pitkään tämän jälkeenkin.

Worship.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10/10

Kappalelista:

  1. The Night Does Not Belong To God
  2. The Offering
  3. Levitate
  4. Dark Signs
  5. Higher
  6. Take Aim
  7. Give
  8. Gods
  9. Sugar
  10. Say That You Will
  11. Drag Me Under
  12. Blood Sport

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat