Slipknot ja Evanescence peruivat esiintymisensä Meksikossa turvallisuussyistä – lopulta rumpusetti heitettiin kokkoon

Kirjoittanut Iida Elstelä - 1.12.2019

Tänä viikonloppuna Mexico Cityssä järjestettävän Knotfest Meets Forcefest -festivaalin ensimmäinen päivä ei mennyt ihan putkeen. Behemothin esiintymisen aikana tai sen jälkeen hajonnut aita johti siihen, että sekä seuraavana soittovuorossa ollut Evanescence että pääesiintyjä Slipknot peruivat keikkansa turvallisuussyistä. Päätös ei ollut meksikolaisfaneille mieleinen. Lavalle heiteltiin roskia, ja ihmiset kiipesivät aitojen yli lavalle soittamaan rumpuja. Mielenosoitus eskaloitui lopulta niin pitkälle, että Evanescencen rumpusetti heitettiin valtavaan kokkoon.

Slipknot on julkaissut virallisen viestin Knotfestin nettisivuilla, jossa painotetaan yleisön ja muiden bändien turvallisuuden olevan yhyeen ykkösprioriteetti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rikkoutuneen aidan ja sen epäonnistuneiden korjausyritysten vuoksi Slipknotin oli peruttava esiintymisensä eilisiltana. Turvallisuus – etenkin faniemme ja muiden yhtyeiden – on ykkösprioriteettimme. Pyydämme ylenpalttisesti anteeksi ja toivomme, että te ymmärrätte. Emme antaisi itsellemme anteeksi, jos jotain tapahtuisi kellekään teistä. Jos olisimme saaneet aidan korjattua, olisimme menneet lavalle. Toivomme, että te kaikki ymmärrätte. Pyrimme korvaamaan tämän teille mahdollisimman pian.”

Evanescence julkaisi omalla Facebook-sivullaan videon, jossa vokalisti Amy Lee pahoittelee tapahtunutta ja lupaa korvata peruuntumisen jotenkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Behemoth-vokalisti Nergal kommentoi aiemmin Instagramissa esiintymisen aikana olleista teknisistä ongelmista ja jakoi myöhemmin oman puolensa tapahtuneesta. Behemoth oli ilmeisesti lähtenyt esiintymisensä jälkeen takaisin hotellille.

View this post on Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by Adam Nergal Darski (@nergal69)

Alta voit katsoa festarikävijöiden kuvaaman puolituntisen koostevideon illan tapahtumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat