Slipknotin kitaristi Mick Thompson listasi suosikkialbuminsa: ”Metallican ’Black’-albumin kuuleminen sai minut jättämään Metallican kuuntelun vuosiksi”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.1.2019

Yhdysvaltalaisen metalliyhtye Slipknotin kitaristi Mick Thompson on listannut Metal Hammerille tuoreessa artikkelissa itseensä eniten vaikuttaneita albumeita. Mick kertoo ostaneensa ensimmäisenä albuminaan Kissin ”Destroyerin”, ja Kiss taisi tehdä nuoreen kitaristiin muutenkin lähtemättömän vaikutuksen, sillä suosikkikannet löytyvät Kiss:n ”Alive II” -albumilta. Kysyttäessä, minkä albumin Mick toivoisi itse tehneensä, valinta osuu The Rolling Stonesin legendaariseen ”Exile On Main Street” -albumiin. Mikäli Mick itse opettaisi metallimusiikin syvintä olemusta nuorille musiikin ystäville, ojentaisi hän heille kouraan death metal -yhtye Deiciden debyyttialbumin.

Mielenkiintoiseksi artikkelin tekee kuitenkin viimeinen kysymys, jossa kysytään, minkä albumin julkaisu olisi saanut jäädä kokonaan tapahtumatta. Mick nostaa kohtaan hieman yllättäen Metallican ”Black”-albumin, jonka kuuntelu sai aikoinaan Mickin jättämään Metallican kuuntelun vuosiksi. Mick kertoi Metallican ”Black”-albumista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“I understand now that I’m in a band that you have to stop repeating yourself or you’ll be bored but I loved those first four albums so much and I was horrified when I heard The Black Album. I felt insulted and didn’t listen to them for years but that’s over now. Are there similarities to how Slipknot have changed? I don’t think so and, besides, I certainly never cut my fucking hair.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat