Slipknotin leirissä kuohuu: yhtyeen perkussionisti Chris Fehn haastanut bändin oikeuteen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2019

Kesäkuussa Suomeen The Rockfestiin saapuvan metalliyhtye Slipknotin riveissä kuohuu. The Blast -niminen sivusto on julkaissut artikkelin, jonka mukaan Chris Fehn, toinen yhtyeen perkussionisteista, olisi haastanut bändin oikeuteen maksamattomien korvauksien takia. Fehnin mukaan hän on ollut täysin tietämätön bändin perustamista erilaisista yrityksistä, joiden kautta bändin vaatemyyntien rahat ovat kiertäneet eri osavaltioissa.

Nostamassaan syytteessä Fehn vaatii Slipknotia tarkistamaan kirjanpitonsa ja maksamaan hänelle asianmukaisen korvauksen vuosien keikkailusta sekä vaatemyynneistä. Fehn on ollut Slipknotin jäsen vuodesta 1998 ja soittanut kaikilla bändin virallisilla albumeilla poislukien vuonna 1996 julkaistun ”Mate.Feed.Kill.Repeatin”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen laulaja Corey Taylor on kommentoinut uutista Twitterissään seuraavasti:

Luetuimmat

Uusimmat