Smash Into Pieces kahdelle keikalle Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.4.2016

Smash Into Pieces 2016Ruotsalainen Smash Into Pieces saapuu kahdelle keikalle Suomeen toukokuun lopussa. ”Amaranthen pikkuveljenäkin” tunnettu yhtye on julkaissut tänä vuonna jo kaksi singleä syksyllä 2016 julkaistavalta kolmannelta albumiltaan. ”Merry Go Round” ja ”Let Me Be Your Superhero” -singlet ovat soineet Suomen radioaalloilla kiitettävästi. Nyt ne raikuvat livenä torstaina 26.5. Tampereen Dog’s Homessa ja perjantaina 27.5. Helsingin Bar Loosessa.

Melodista rock- ja metal-musiikkia esittävä yhtye on julkaissut tähän mennessä kaksi albumia. Debyytti ”Unbreakable” ilmestyi vuonna 2013 ja toinen albumi ”The Apocalypse DJ” viime vuonna. Kyseisen albumin ”My Cocaine” -raidalla vieraili myös Amaranthe-yhtyeen keulakuva Elise Ryd.

Smash Into Piecesin kolmatta albumia äänitetään laulajan ja nokkamiehen Adam Sörbyen mukaan ”sessioissa” ja levyn teon välissä keikkaillaan uusia biisejä yleisöön testaten. Smash Into Piecesin kolmannen albumin nauhoitukset valmistuvat tulevana kesänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aivan tuntematon keikkavieras ei Smash Into Pieces Suomessakaan ole. Yhtye on vieraillut meillä niin Amaranthen lämppärinä kuin omilla keikoilla neljä kertaa ennen tulevia vetoja toukokuussa.

Smash Into Pieces (SWE):
To 26.5.2016 Tampere, Dog’s Home (liput 5 e + toim.kulut) ennakko Liveto:https://liveto.fi/tapahtumat/smash-into-pieces-swe/
Pe 27.5.2016 Helsinki, Bar Loose, Helsinki Music Marathon (vapaa pääsy)

www.facebook.com/smashintopieces
www.nem.fi
www.dogshome.fi
www.musicmarathon.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat