Smash Into Pieces – The Apocalypse Dj

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2015

Helmikuussa julkaistava ”The Apocalypse Dj” on ruotsalaisen Smash Into Pieces –yhtyeen toinen kokonainen albumi. Ensimmäinen lätty ”Unbreakable” nousi kotimaassaan yhdeksi kuunnelluimmista metallialbumeista ja potkaisi yhtyeen kiertueille ympäri maailmaa, jolloin myös toisen albumin kirjoittaminen aloitettiin. Kuunnellaanpa siis, mitä tien päällä on saatu aikaiseksi.

Ekojen kuuntelukertojen jälkeen albumista huomaa, että suurin osa materiaalista on kirjoitettu tien päällä ja hiottu sitten kuntoon studiossa, koska tästä kuuluu hyvin selkeästi tekemisen meininki. Soitinkuviot eivät ole kaikista yksinkertaisimpia, mutta niiden toteuttaminen sujuu erittäin jouhevasti. Korva hörähtää myös Chris Adam Hedman Sörbyen erittäin miellyttäville tulkinnoille. Chrisin ääniskaala on erittäin vaihteleva ja ukko taipuu myös tarvittaessa örinään (kuitenkin todella harvoin).

Mitä kappaleisiin tulee, niin niistä löytyy hieman Amaranthen kaltaisia teknovivahteita, mutta samalla voi kuulla myös Nickelbackin kaltaisia popahtavampia vaihtoehtoja. Suurin osa kappaleista siis yhdistelee raskaamman konemetallin kuvioita hieman poppimaiseen metalliin. Tästä saamme varmasti kiittää (tai syyttää) miksaaja/masteroija Brian Sperberiä, joka on aikoinaan äänitellyt musiikkia Whitney Houstonille, Guided By Voicesille ja 3 Doors Down –yhtyeille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levystä jää kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin hyvä fiilis. Aikaisempaan tuotantoon verrattuna yhtye on lähtenyt hieman popahtavampaan suuntaan, mutta raskaampiakin kappaleita on uskallettu jättää vielä levylle. ”The Apocalypse Dj” on kokonaisuudessaan levy täynnä rokahtavia radiohittejä. Jos yhtyeen aikaisempi tuotanto kuulostaa hyvältä tai jos tykkäät Amaranthen kaltaisista yhtyeistä, varmasti tämäkin albumi toimii erittäin hyvin.

8/10

Kappalelista:

  1. Stronger
  2. My cocaine (feat. Elize Ryd)
  3. Disaster highway
  4. Checkmate
  5. Don’t wake me up
  6. Another day on the battlefield
  7. Reaching out
  8. Color of your eyes

https://www.facebook.com/SmashIntoPieces?fref=ts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

Luetuimmat

Uusimmat