Smokin’ Aces – 24/7

Kirjoittanut Teresa Liljeberg - 8.3.2015

coverSmokin’ Aces täräyttää tiskiin viiden kappaleen verran rock’n’rollia joista kuulee heti, että esikuvat löytyvät 70- ja 80-luvun Amerikasta. Vuonna 2009 perustetun helsinkiläisyhtyeen suomalaisia hengenheimolaisia ovat mm. Reckless Love ja Santa Cruz.

Liikenteeseen lähdetään hyvällä meiningillä, ”The Ruckus” -nimisellä biisillä. Biisi saa komeasti jalan vipattamaan, soitto pelaa ja laulajan äänihuulet on viritetty juurikin tämän tyyliseen musiikkiin. Seuraavana vuorossa on sitten julkaisun nimikappale, joka yhtä hyvin voisi löytyä joltain Aerosmithin levyltä. Seuraavat kaksi biisiä, ”Hooked on You” ja ”Tomorrow We Die” eivät aivan yhtää lujaa iske, vaikka ovatkin varsin päteviä. Päätöskappale ”You Take My Breath Away” välttää pahimmat sudenkuopat olemalla balladi, joka ei ole liian imelä ja sokeriin hukutettu, joita tämän tyylinen musiikki on pullollaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Smokin’ Aces siis tarjoaa laadukasta rokkia perinteitä kunnioittaen. Tästä päästäänkin ainoaan selkeästi negatiiviseen seikkaan. Vaikka pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, toivoisi silti, että siitä voisi tehdä enemmän omannäköisen. Tällä hetkellä ei vielä löydy sitä elementtiä, mikä kertoo selkeästi, että biisin esittäjä on Smokin’ Aces. Uskon silti bändin valoisaan tulevaisuuteen ja en yhtään ihmettele, jos sattuisin eksymään tämän bändin keikalle tulevaisuudessa.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. The Ruckus
  2. 24/7
  3. Hooked on You
  4. Tomorrow We Die
  5. You Take My Breath Away

Kirjoittanut: Olli Norolahti

https://www.facebook.com/SmokinAcesOfficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat