Snow White’s Poison Bite kiinnitetty My Music Agencylle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.4.2014

Snow Whites Poison Bite 2013Kotimainen ”kauhu” rockia soittava Snow White’s Poison Bite on solminut sopimuksen My Music Agencyn kanssa. Yhtye julkaisi vuonna 2010 debyyttialbuminsa nimeltään ”The Story Of Kristy Killings” suomalaislevy-yhtiö Sound Of Finlandin kautta ja sen jälkeen yhtye onkin ehtinyt niittää mainetta ja kunniaa niin ulkomailla kuin kotimaassaankin.

Vuoden 2012 loppupuolella yhtye kiinnitettiin jo maineikkaalle Victory Recordsille, joka kuuluu Yhdysvaltojen johtavimpiin levy-yhtiöihin. Victory Recordsille levyttävistä artisteista löytyy niinkin suuria nimiä kuin A Day To Remember, Taking Back Sunday, Atreyu sekä Hawthorne Heights.

Yhtyeen musiikkivideo ”The End Of Prom Night” on kerännyt bändin omalla Youtube-kanavalla lähes miljoona näyttökertaa. Kyseinen video on ladattu myös amerikkalaisen bändihaastattelija ja musiikkivideobloggaaja BryanStarsin Youtube-kanavalle, jossa video on kerännyt kohta neljä miljoonaa näyttökertaa. Snow White’s Poison Biten musiikkivideo on myös tähän päivään mennessä BryanStars Youtube-kanavan katsotuin video, vaikka kyseinen herra on haastatellut niinkin suuria nimiä kuin Slipknotia, Avenged Sevenfoldia, Rob Zombieta, ja monia muita kansainvälisesti menestyneitä artisteja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Snow White’s Poison Biten Facebook-sivu on kerännyt jo huikeat 150,000 fania ympäri maailmaa ja Twitter-tili jopa 30,000 seuraajaa.

Snow White’s Poison Bite julkaisi vuonna 2013 odotetun toisen albuminsa ”Featuring: Dr.Gruesome And The Gruesome Gory Horror Show”, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti Victory Recordsin kautta. Albumi sai loistavan vastaanoton Yhdysvalloissa ja keräsi siellä paljon kehuja median kärkinimiltä. Uudella albumilla nähtiin vierailemassa myös legendaarisen The Misfits-yhtyeen entinen keulahahmo Michael Graves, joka on myöskin ylistänyt yhtyettä maasta taivaaseen.

Snow White’s Poison Bite valmistaa tällä hetkellä tulevaa kolmatta albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2014 aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat