Kun kuulin Soilworkin uuden albumin venyvän tuplalevyksi, ensimmäinen ajatukseni oli että nyt yhtye haukkaa vähän liian ison palan, jolloin alkaa väkisinkin paska ennemmin tai myöhemmin maistumaan kurkun perillä. Soilwork ei nyt ensimmäisenä tule mieleen, kun tuplalevy käsitteenä tulee esille. ”The Panic Broadcast” oli heidän yksi onnistuneimmista levyistä ja selkeä musiikillisesti eteenpäin vievä voima, mutta yritetäänkö ”The Living Infiniten” tuplamäärällä vähän liikaa? Liikaa Soilworkia yhdellä kertaa? Sanomattakin selvää on se, että jos olet yhtyeen fanipoika/-tyttönen, taisitkin jo tärvellä pöksysi. Varoita edes äitiäsi tällä kertaa, ennen kun ne viet pyykättäväksi. Voi äiti parka…

Voiko olla huono ajatus ikinä laittaa levyn ripein kappale heti kärkeen ensimmäiseksi? Se onnistui edellisellä levyllä, mutta entistä paremmin ”The Living Infinitellä”. Ensimmäinen maistiainen, levyltä lohkaistu ”Spectrum Of Eternity” heitti perseen penkiltä lattialle haukkomaan henkeä. Ajatus siitä, että loputkin tuplalevystä menisi samalla intensiivisyydellä, pisti hengästyttämään pahemman kerran. Viime albumilla rumpali Dirk Verbeurenille annettu isompi rooli ei ollut lainkaan huono keksintö. Melkoinen peto hän kun on rumpaloimaan, ja kierroksia on lisätty vielä entisestään.

Ensimmäinen puoli albumilta menee melko hittimäisissä merkeissä. Toimintaa rauhoittaa kakkoskappale ”My Memories Confined”, joka tuo hyvin esille levyllä reippaasti käytetty urkujen hammond-saundin, joka kuuluu nätisti myös ekan puoliskon päättävässä ”Whispers And Lightsilla”. ”This Momentary Bliss” onkin sitten tutumpaa Soilworkia, jonka voima on tanssittavassa kertosäkeessä. Heikkoa kohtaa ei ekalta puoliskolta löydykään, rivakka ”Tongue”, tunnelmoivat ”The Living Infinte I” ja ”Vesta” sekä iloisesti temmeltävä ”Realm of the Wasted” ovat ehtaa rautaa. Ykköslempparikseni nousee kuitenkin aivan kuin Devin Townsendin vanhemmilta sooloilta repäisty iloinen ”The Windswept Mercy”, jolla vierailee lauluissa brittiläisen New Model Armyn Justin Sullivan. Tällä määrällä musiikkia olisi helposti saanut loistavan Soilwork-levyn aikaiseksi!

Toinen levy vaatiikin sitten enemmän työstämistä. Samalla lailla helposti tarttuvaa pintaa ja ilmeisiä korvanamutteluja ei ole tässä tarjolla, niin kuin ekalla puoliskolla. Sen sijaan on instrumentaalia ja seesteisyyttä tiedossa sekä raskaampaa, kokeilevampaa ja rauhallisempaa menoa enempi. Toinen puolisko on myös ensimmäiseen verrattuna yhtenäisempi ja kokoon sidotumpi. Ensimmäisiä kertoja kun koko albumin kuunteli putkeen, alkoi paljous väsyttää, ja kun kakkospuoliskon ilme muutenkin on jarruttelevamman sorttinen, puudutus alkoi melko nopeaan toisen levyn aikana. Suosittelen siis kuuntelemaan levyt erikseen, häviää nopeasti se sellainen ylijäämälevyn fiilis. Kuitenkin mielenkiintoisia ja oivia hetkiä riittää, ”Long Live the Misanthrope” ja ”Leech” rikkoo menoralleina jäähdyttelyn tunteen. ”Antidotes In Passing” ja ”The Living Infinite II” ovat ”balladeina” oikein onnistuneita, eikä loppulevyn kappaleetkaan lainkaan huonoja ole. Koko paketin päättävä ”Owls Predict, Oracles Stand Guard” onkin sitten Soilworkin tyylille vieraampi raskas raahautuminen, mielenkiintoinen kuitenkin. Kakkospuoli ei kuitenkaan pärjää ensimmäisen terävyydelle ja iskevyydelle, mutta silti kovin mielenkiintoinen ja jännittävä ilmestys, joka paranee joka kuuntelukerralla.

Yhtyeen jo kerran jättänyt alkuperäisjäsen Peter Wichers jätti kesällä uudestaan yhtyeen. Hänen poissaolonsa vaikutti ”Sworn To A Great Divide” -albumiin, joka mielestäni oli pettymys ja huono Soilworkin tasoon nähden, kun taas kenties hänen paluunsa ansiota oli se, että ”The Panic Broadcast” oli niin mahtava. Nyt miehen lähdettyä uudestaan ei yhtye häntä tarvitse anella takaisin, ja sen todistaa ”The Living Infiniten” onnistuminen.

Mitä enemmän ”The Living Infinitea” kuuntelee, sitä vähemmän albumilla on niitä turhia kappaleita. Jos muutamalla kappaleella olisi pakettia lyhennetty, olisi asian kanssa voinut elää, mutta sekään ei tee mistään kappaleesta huonoa, saati turhaa. Levy ponnistaa kuten 10 vuoden takaiset albumit, mutta loikkaa vielä ”The Panic Broadcastia” pidemmälle ja tekee suorituksen päätteeksi onnistuneen telemarkin. Mitään järjettömän poikkeavaa ja ihmeellisen vaihtoehtoista ei levyltä kuule, vaan tuttuus ja turvallisuus eivät missään vaiheessa katseensa alta kuulijaa jätä. Liiallisella kokeilulla ja kikkailulla olisi helposti unohdettu se, minkä Soilwork parhaiten taitaa: räyhäävän melodiavoittoiset sekä rytmillisesti nappiin osuvat ja energisen vauhdikkaat metallinumerot, jotka saavat tukkasi takkuun, kaasujalkasi painavaksi, kaljasi kuohumaan rinnuksillesi ja raajasi jännittyneiksi, mutta samalla laulamaan kertsien tahtiin kuin pienen tytön. Soilwork lakaisee genrelokerostaan pölyt pihalle ja potkii hengettömien nuorisometallibändien perseistä paskat ulos. Samalla täytyy todeta Soilworkin menneen vanhasta ”taistelukumppanistaan” In Flamesista jo ohitse; olkaa sitten te kusiset hiuspampulat ja nahkatukkaiset nurjakkeet siitä mieltä mitä tahansa. Soilwork onnistui taas, ruikutuksestanne huolimatta! Vaikka tämä vuosi onkin vielä alussa, on jo nyt turvallista todeta ”The Living Infiniten” olevan ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista levyistä.

9½/10

Kappalelista:
CD 1
01. Spectrum Of Eternity
02. Memories Confined
03. This Momentary Bliss
04. Tongue
05. The Living Infinite I
06. Let The First Wave Rise
07. Vesta
08. Realm Of The Wasted
09. The Windswept Mercy
10. Whispers And Lights
CD 2
01. Entering Aeons
02. Long Live The Misanthrope
03. Drowning With Silence
04. Antidotes In Passing
05. Leech
06. The Living Infinite II
07. Loyal Shadow
08. Rise Above The Sentiment
09. Parasite Blues
10. Owls Predict, Oracles Stand Guard

http://www.soilwork.org/

Kirjoittanut Ville Syrjälä