Some Call This Tragedy – No Man Without A Ghost

Mikähän ihme Tamperetta oikein vaivaa? Ulkoiselta habitukseltaan erehdyttävästi Uniklubin, Lovexin ja Private Linen emommalta veljeltä vaikuttava Some Call This Tragedy viilaa meikkirock-lookillaan riettaasti arvostelijaa silmään. Metalcorehälyttimet ja ne popimmat melodeath maneerit vilkkuvat tulipunaisina ensitahdeista alkaen, vaikka päähuomion varastavatkin suomalaiseksi demobändiksi varsin kiitettävällä tasolla potkivat soundit. Ei sitä nyt ihan tällaista odottanut.

Kolme kappaletta käsittävä debyytti-EP ”No Man Without a Ghost” on geneerinen, tarttuva, popahtava, melodisuudessaan jopa yliampuva ja biisirakenteiltaan lähes identtinen kokonaisuus. Tasaisuudesta huolimatta raidat on helppo asettaa päässään paremmusjärjestykseen. Avausbiisi ”Burning Paris” – kuten itseasiassa demon kaksi muutakin kappaletta – on melko verkkainen, mukaraskas ja hyvinkin pitkälti yhdistelmä Dead By Aprilin ja Sonic Syndicaten viitoittamaa poppimetallitietä. Ärjynät ovat kauttaaltaan kohtalaisen vihaisia ja kliinit tuovat vahvasti mieleen sekä SS:n vokalisti Roland Johanssonin että, hieman yllättäen, myös Before The Dawnin Lars Eikindin. Kovin kaukana ei ole myöskään allekirjoittaneen äskettäin arvostelema Inimical Drive. Aluksi moiset vertaukset ovat positiivisia, mutta jo muutaman kuuntelun jälkeen liiallinen toisto tappaa tunnelman tehokkaasti. EP:n tähtihetkiin kuuluvatkin huutovokaalien lisäksi lähinnä kakkosbiisi ”Watershedin” c-osan/outron nostatus ja näyttävät kitaramelodiat sekä toimiva avausriffi. Päätöskappale ”The Last Fantasy” muistuttaa osittain ilahduttavalla tavalla Soilworkista, mutta tuhoutuu sekin ennen pitkää liialliseen toistoon ja rasittavalla tavalla pintaan tunkevien blast-osuuksien myötä.

Kolmea keskenään samankaltaista, ylipitkää ja pidemmän päälle tylsistyttävää vetoa on aidosti vaikea kuunnella putkeen useammin kuin pari kertaa. Kun asiansa on saanut syljettyä pihalle kolmessa minuutissa, ei päälle tarvitse liimata kahta mokomaa ylimääräistä. Meikit, ketjut ja vyöt ovat kaikki kohdillaan, joten seuraavan kerran panostusta odotetaan mielenkiintoisemman sisällön osalta. On ikävää todeta, että vähääkään paskemmilla soundeilla pistemäärä tippuisi armotta parilla pykälällä.

5/10

Kappalelista:

1. Burning Paris

2. Watershed

3. The Last Fantasy

Kirjoittanut: Tomi Salmi