Sonata Arctica säkenöivänä ja astetta kantaaottavampana Helsingin Circuksessa

Asfalttiviidakon lauhankolean säätilan ja vetisten jäiden keskiöön tuli luonnon kauneudesta muistuttamaan Sonata Arctica. Yhtyeen yhdeksäs studiolevy “The Ninth Hour” julkaistiin viime lokakuussa, ja kokoonpano on nyt esiintynyt ihailtavan aktiivisesti jopa Atlantin toisella puolella ennen iskeytymistään Suomen lavoille timantinterävässä keikkakunnossaan. Edeltävät keikat voidaan nähdä tässä mielessä jopa kenraaliharjoituksina. Saavuin Circukseen perjantaina 27.1. Sonata Arctican loihtimana, joten keskityin ensisijaisesti siihen ja sen uusiin biiseihin, mutta myös toisesta mielenkiintoisesta esiintyjästä on sananen sanottavana.

Helsinkiläinen power metal -bändi Thunderstone sopi lämppääjäksi Sonata Arcticalle, koska bändit edustavat paljolti samaa genreä. Ukkosjärkäleeltäkin ilmestyi viime vuonna uusi albumi, joka kantaa nimeä “Apocalypse Again”. Kokoonpano esiintyi itsevarmasti ja sai yleisöä hyvin mukaansa, vaikka se onkin kokenut vuoden 2009 levynsä jälkeen miehistönvaihdoksen ja elänyt hiljaiseloa. Bändin jäsenillä on tämän ohella monia mielenkiintoisia sivuprojekteja, ja yhtyeen entinen rumpali Mirka Rantanenkin perusti lapsille suunnatun Hevisaurus -bändin vuonna 2010.

Nauhalta tullut intro “We Are What We Are” kutsui viulun, huilun ja pianon avulla lavan äärelle. Sonata Arctican uuden levyn ensimmäinen biisi “Closer to an Animal” ponkaisi lopulta show’n käyntiin. Vokalisti Tony Kakon ääni on ilmiömäisen kirkas. Hetken päässä kävi ajatus playbackin käytöstä, mikä olisi aikuisten ihmisten bändissä naurettavaa. Vaikka kappale ei ole tuoreista tuotoksista suosikkini, onhan se silti hyvä. Sen sanoitukset noudattavat bändin omaperäistä sanankäyttöä, ja arvostan raikasta ilmastonmuutokseen tarttumista tässäkin uudessa kappaleessa. Tämä näkökulma ja painotus Maasta ihmisten ainoana kotina saa minut arvostamaan tätä yhtyettä entisestään.

Seuraavaksi kuultiin oodi elämälle eli “Life”. Sopivasti kyseessä on myös levyn toinen biisi. Kitaran synnyttämät äänet saivat vanhatkin fanit imettyä mukaansa; teininä kuuntelemani bändi on vieläkin mainio. Biisi lähentelee kuitenkin sanoituksiltaan yltiöpositiivisuuden rajaa rallatteluineen ja hymyilykehotuksineen, mutta sen bändi on itsekin tajunnut ja tuo biisissään ilmi: “Life is better alive,/ It is a dumb thing to say,/ But the fact won’t wane away.“ Harvemmin näin raskaassa musiikissa on näin pirteä sanoma. Faneista rohkeimmat halasivat Circuksessa kavereitaan “With a friend beside you” -kohdissa, ja rallatteluun olikin mukava yhtyä.

Vanhempaakaan tuotantoa ei sysätty syrjään. Kahdelta aikaisemmalta levyltä olevien seuraavien biisien jälkeen tuli kolmas, kaunis ja hyvin odotettu kappale, joka on kiinnittänyt monet sielut mukaan bändin taipaleeseen, eli “Tallulah”. Nostalgian määrä oli huipussaan ja sanoja toistettiin sujuvasti mukana. Fiilis oli hieno. Kertosäkeen aikana videokuvaavien älypuhelimien määrä ylitti varmasti jonkin rajan jossain.

Hyvin vahvat Trump-epäilyt herättänyt “Fairytale” esitettiin seuraavaksi. Viittaukset tuoreeseen Yhdysvaltojen presidenttiin kiteytyvät “It’s all a play, TV-make-up, a toupée” -säkeessä. Yllättävä käänne sisällössä, mutta virheettömästi tämäkin esitettiin. Pohjois-Amerikasta Eurooppaan päin kiertuettaan jatkaneen kemiläisen bändin esitys ei näyttänyt merkkiäkään kyllästymisestä tai robottimaisuudesta oikeastaan koko keikan aikana. Vokalisti soitti ilmakitaraa mikkitelineellä, eikä jeesusvalojakaan säästelty.

“Fullmoonin” aikana yleisön yhteislaulanta ja tukan pyöritys olivat tähän mennessä korkeimmillaan. Muiden levyjen edustus oli hienosti läsnä tämän jälkeenkin, sekaan oli ujutettu uuden levyn kipaleita sopivasti. ”Silence”-albumin ihmisten yhtenäisyyttä korostavan “The Power of One” -teoksen tenoriosuudet saivat jälleen ihailemaan vokalistin äänenkäyttöä. Biisiä edelsi kitaristi Elias Viljasen taidokas kitarasoolo. Melko tuore basisti Pasi Kauppinen soitti myös aidon basistin tapaan plektran sijaan kolmella sormellaan konekiväärin tahtiin.

Encore ei ole poikkeus vaan pikemminkin sääntö tämäntasoisilla bändeillä. “I Have a Right” ja “Don’t Say a Word” valikoituivat loppuun. Jälkimmäisessä yleisön meininki oli huipussaan, ja kappale jäi soimaan loppupäiväksi päähäni. Itse olisin halunnut kuulla vielä “Victoria’s Secret” -biiisin, mutta ei kaikkea voi saada. Keikan päätteeksi solisti laulattaa jälleen yleisöä ja kehottaa pitämään elävää musiikkia voimissaan käymällä keikoilla ja ostamalla bändituotteita. Asiallinen pointti, vaikka kieltämättä tuli hieman mainospuhe mieleen. Elävää musiikkia tuskin täysin korvaa äänitetty tuotanto, mutta jos johonkin on rahaa laitettava, niin eivätköhän keikat kokemuksineen ole siitä parhaimmasta päästä.

Settilista:

Closer to an Animal
Life
The Wolves Die Young
In Black and White
Tallulah
Fairytale
FullMoon
Among the Shooting Stars
No More Silence
Abandoned, Pleased, Brainwashed, Exploited
We Are What We Are
The Power of One (lähti kitarasoolosta)

Encore:
I Have a Right
Don’t Say a Word

Raportti: Sari Kivijärvi
Valokuvat: Sami Eräluoto