Sotajumala

Kirjoittanut Samuli Jalonen - 12.1.2015

Sotajumala 2014Suomenkielisen death metallin yksi kovimmista sanansaattajista, Sotajumala julkaisee uuden levynsä ”Raunioissa” 16.1.2015. Lähes viisivuotinen levytystauko on kantanut hedelmää ja tuleva levy tulee tarjoilemaan taattua Sotajumala-laatua faneille. Kaaoszine tavoitti bändin laulajan, Mynni Luukkaisen sähköpostitse ja tiedusteli hieman pitkäksi venähtäneen levyttämistauon syitä, bändin tulevaisuudensuunnitelmia ja muita kuulumisia.

Morjensta! Mitenkäs vuosi 2015 on lähtenyt käyntiin Sotajumalan leirissä?

Mynni: Morjesta pöytään! Odotusta on ilmassa, koska levyhän ilmestyy 16. päivä ja ens kuussa rykästään klubirundi käyntiin. Eli biisilistan miettimistä ja reenailua, ettei mene ihan möhlimiseksi hommat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sotajumala julkaisee uuden levynsä ”Raunioissa” 16.01.2015. Minkälainen levyn luomisprosessi oli? Milloin levyä ryhdyttiin kirjoittamaan ja kauanko levyn tekeminen kokonaisuudessaan kesti?

sotajumala_raunioissaMynni: Aikaahan on viime levystä ihan liian kauan, mut sinänsä kyllä kannatti, koska lopputulos ei ainakaan vielä ole alkanut vituttaa juuri yhtään. Levyjen välillä pitkään oli täysin hiljaisuutta, jolloin ei syntynyt kuin turhautumista. Sitten, kun pidettiin palaveri ja päätettiin, että nyt jumalauta on saatava jotain aikaan tai lopetetaan koko paska, niin biisit syntyivät loppupeleissä kohtuu vaivattomasti noin 6kk-12kk aikavälillä. Jotenkin sen luomisprosessin alkukipinä oli hukassa ja pahasti. Onneksi se löytyi, ja liekki palaa vieläkin vahvasti.

Minkälaista studiotyöskentely oli tällä kertaa, oliko äänitys kivuton prosessi vai tuottiko se vaikeuksia?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mynni: ”Kuolemanpalveluksen” studio-sessio tuntui olevan täynnä ainoastaan ongelmia ja vastoinkäymisiä, niin ukkojen kuon soittimienkin ansiosta, niin ei tätä studiosessiota hirveän innolla odotettu. Tai ainakaan minä en odottanut, kun studiossa en viihdy juuri ollenkaan. Mutta onhan se tehtävä joka tapauksessa, mikäli levyn haluaa pihalle.  Luottomies Sami ”Hansu” Koivisto ohjaksiin ja rummut studiossa purkkiin ns. normi olotiloissa, koska Timo kun ohjelmoi itseensä oikeat kompit niin eihän ne tarvii muuta kuin louhasta narulle. Siinä ei paljon stressi vittuile, eikä temmot horju. Sitten olikin vuorossa kielet kitaralla ja suomella. Vesangasta mökki rantasaunalla haltuun pariksi viikoksi ja hommiin. Ongelmia ei ollut juuri ollenkaan, koska nyt työskentely ei tuntunut ”työltä” oikeastaan ollenkaan. Hermot ei kiristyneet, soitto kulki kuin unelma, seura oli mitä mainiointa, ruoka oli hyvää ja juoma sopivan viileää. Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka vaivattomasti esim. laulut meni. Niihin oli varattu kolmisen päivää, ettei vaan tule kiire ja mene hosumiseksi. Noh, peruslaulut oli purkissa 4,5 tunnin jälkeen, jonka jälkeen ainoastaa pieniä mausteita piti vetästä.  Eli mulle tuo oli vaivattomin studio-sessio ikinä, koska aiemmin jokaikinen studiosessio on hermot kireällä ja stressi  tuntuu ohimolla. Mutta nytpä näin ei käynyt ja laulut vedin vielä selvinpäin, kun ei tarvinnu apuun pikkupojista kuuluisaa ressi-lääkettä.

Jos vertaat ”Raunioissa” levyä edelliseen ”Kuolemanpalvelus” levyyn, minkälaisia musikaalisia eroja löydät levyjen väliltä?

Mynni: ”Kuolemanpalveluksessa” sorruttiin ehkä hieman liikaa kikkailuun ja monimutkaiseen ulosantiin. Nyt on mutkat pistetty suoriksi pieniä koukkuja unohtamatta, koska eihän tässä mikään AC/DC olla, vaikka Kosti niin toivoisikin! Rummuista jätettiin triggeri kokonaan pois, joten rummut kuullostaa tosiaan rummuilta eikä tietokoneelta, sekä kitaroihin survottiin HM2-mausteita, että tuntuu munaskuissa asti. Biisimateriaali on myös vahvempaa, mikä kuuluu groovesta, tarttuvuudesta sekä turpaanvedon sykkeestä.

Sotajumalan viimeisin levy, ”Kuolemanpalvelus” julkaistiin noin 5 vuotta sitten. Mistä johtui hieman edellisiä levyjä pidempi levytystauko?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mynni: Mitään pääsyytä tähän ei oikeastaan ole. Aloittamisen vaikeus tuntuu olevan meillä isoin haaste, koska sitten, kun biisejä alettiin tosissaan tehdä, ei siinä urakassa loppujen lopuksi hirveän kauan mennyt. Myös ”lafkaongelmat” aiheutti pientä kitkaa matkan varrella. Cobrahan lopetti toimintansa, joten diiliä meillä ei ollut. Tämän jälkeen diili tarjottiin, ja juuri kun homma olisi pistetty kasaan, niin matto vedettiin jalkojen alta pois, eli eipä ollut tämänkään jälkeen diiliä. Myös motivaation puute astui mukaan, joten mitään ei saatu aikaiseksi noin kahteen vuoteen. Yhdessä vaiheessa ihmettelin, että onkohan meillä enää edes bändiä. Mutta vaikeuksien kautta voittoon, tai sanotaan nyt ainakin, että maaliin, koska levyn julkaisu on käsillä.

Sotajumalan sanoitukset ovat tunnettuja sotaan liittyvistä teemoista ja aiheista, mistä aiheista olet saanut inspiraatiota uuden levyn sanoituksiin?

Mynni: Juu, kyllähän noissa uudenkin levyn biiseissä se SOTA siellä haisee, vaikka bunkkereiden vyöryttämisestä on siirrytty lähemmäksi henkistä sodankäyntiä, fyysisten kontaktien maustamina. Maailmassa tapahtuu niin paljon paskaa, että eipä noita ideoita hirveän kaukaa tarvitse metsästää. Kun avaa silmänsä ja tarkastelee, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu niin ideoita on tunnin sisällä, vaikka kolmeksi seuraavaksi levyksi. Se isoin homma onkin saattaa ne oikeaan ulkoasuun ilman typeryyksiä ja lapsellisuuksia.

Levyltä julkaistiin viime vuoden puolella yksi maistiaisbiisi ”Sinä et ole yhtään mitään”. Miten tämä biisi valikoitui ensimmäiseksi näytteeksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mynni: Itseasiassa, kun päätettiin, että tehdään video, niin sanottiin kuvaajalle, Korhosen Anssille, että tässä olis tää levy, notta valitseppa tuosta. Ja ihan hyvinhän tuossa kävi. Tällä tavalla saatiin ulkopuolisen mielipide, mikä olis hyvä julkaista videobiisinä ja ensimmäisenä kontaktina. Hyvä Anssi ja kiitokset pöytään!

Nettisivullanne kerroitte, että materiaalia uudelle levylle kirjoitettiin tarpeeksi jopa tupla-albumia varten, onko bändillä suunnitelmia tullaanko ylijäämäkappaleet julkaisemaan jossain muodossa myöhemmin?

Sotajumala 2014Mynni: Kyllähän noita biisien alkioita ja sikiöitä oli vaikka muille jakaa, mutta kun pistettiin todella tiukka itsekritiikin syyni päälle ja karsittiin kaikki ylimääräinen paska pois sekä roskiin lensi myös vähänkään ontuvat osat niin tämä on lopputulos. Eli kahdeksan itse neitsyt Mariaakin tiukempaa death metal -rallia. Eli näissä sessioissa ei nauhoitettu yhtään ylimääräistä biisiä. Ei haluttu keskittyä epäolennaiseen, vaan juuri siihen, mistä tämä levy koostuu. Pari juttua jäi vielä, mistä saa kyllä ammennettua biisin jos toisenkin, mutta niihin keskitytään vasta sitten, kun aika on niille otollinen.

Luvassa on klubikiertue keväällä ja varmistetusti muutama festivaalikeikka kesällä, minkälaisissa tunnelmissa Sotajumala lähtee kiertueelle uuden materiaalin kanssa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mynni: Helvetin hyvin ja luottavaisin mielin. Uuden levyt biisit toiminevat varmasti todella hyvin livetilanteessa ja saapa yleisökin vaihtelua, ettei tarvitse aina niitä samoja renkutuksia vetää. Ja koska keikat on ihmisen parasta aikaa, niin tulevat kuukaudet tulee olemaan pelkkää juhlaa! Jumalauta, tuli muuten samaan lauseeseen lainaukset Matti Nykäseltä ja Popedalta. Kova.

Uuden levynne julkaisee Sotajumala Yhtiöt Oy, mikä tarkoittanee, että olette ottaneet ohjat omiin käsiinne myös levyn julkaisussa, miksi näin?

Mynni: Kuten aikaisemmin kerroin, niin lafkasotkujen kanssa tahmaaminen alkoi riittää. Parille yhtiölle vielä ”tarjouduttiin”, mutta koska ei tullut vastakaikua, niin perkele päätettiin pistää itse koko komeus pihalle. Tämähän on kytenyt ainakin Timon mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt sille aika oli tosiaan osuvampi kuin koskaan. Alkupääomaahan se hieman vaatii, koska mekin luotettiin ammattilaisten käden jälkeen sellaisissa asioissa, mitä ei itse täysin hallita. Mutta nytpä ei levy-yhtiön ketku vie välistä mitään. Mutta tuskin tuossa mitään miljoonavoittoa edes olisi mitä viedä! Joten nyt levykauppaan mars tukemaan suomalaista yrittäjyyttä, koska sitä tämä kirjaimellisesti on.

Vuosi 2014 päättyi jo mutta ei ole vielä liian myöhäistä kysyä, mitkä levyt ovat omalla top 3 listallasi vuodelta 2014?

Mynni: Behemoth: ”The Satanist”, Mysticum: ”Planet Satan” ja Kriegsmaschine: ”Enemy of Man” eli Puola ja Norja hallitsi tänä vuonna palkintopalleilla. Muita mainitsimisen arvoisia on Necrophagia, Mayhem, Satanic Warmaster, Alfahanne, Nightbringer ja Sargeist.

Kiitoksia haastattelusta! Näin lopussa, sana on vapaa mikäli haluat sanoa jotain faneille!

Mynni: Juu, kiitoksia vaan sinnekin päin! Uusi levy vaan haltuun ja nähdään keikkamellakkojen svengissä!

Haastattelu: Samuli Jalonen

Luetuimmat

Uusimmat