Soulwound esittelee raskainta osaamistaan: uusi lyriikkavideo ”Damned” -kappaleesta katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.11.2018

Kouvolan thrash-ryhmittymä Soulwound on uuden levyn kasaamisen lomassa julkaissut lyriikkavideon kappaleestaan ”Damned”, joka toimii yhtyeen ”No Peace” -nimisen kakkosalbumin päätösraitana. Tyylillisesti selkeä ja yksinkertainen video on kokonaan bändin omaa käsialaa. Leikkaaja ja sanoittaja Janne Huusari kommentoi seuraavasti:

”Vihaamme nykyisiä trendikkäitä lyriikkavideoita, joissa tyyli asetetaan sisällön edelle ja katsojaa pommitetaan suorastaan epilepsiaa aiheuttavilla välkkyvillä, liikkuvilla sekä pyörivillä kuvilla ja teksteillä, jolloin itse sanoitukseen keskittyminen on lähestulkoon mahdotonta. Niinpä päätimme innovoida ja lyödä kasaan lyriikkavideon, joka jopa mahdollistaa sanojen lukemisen luonnolliseen tahtiin biisiä kuunnellessa. Ajatella!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikillisesti biisi on kaukana minkään sortin hittisinglestä, sillä sitä voidaan hyvinkin pitää yhtenä albumin raskaimmista raidoista, ellei jopa kaikkein raskaimpana. Sanoitukseltaan kappale puolestaan on allekirjoittaneelle sieltä henkilökohtaisemmasta päästä, sillä aiheena on suorastaan hirvittävän lapsuuden läpikäyneen ja sen arpia kantavan ihmisen rinnalla seisominen ja tukena oleminen. Sanoilla on siis positiivinen viesti, joskin hieman takaperoisesti esitettynä, ja Arton raaka laulutulkinta herätti tekstin hienosti eloon. Tämä teos tulee suoraan sydämestä, joten antoisaa kuuntelua!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisilista:
01. Intro: Impulsive Aggression
02. Hurt Me Plenty
03. Altars of Skin
04. Alone Against All
05. Wasteland
06. Crime and Punishment
07. Misery Index
08. Hate Speech
09. Damned

Kokoonpano:
Arto Jauho, Laulu
Niko Huusari, Kitarat
Mikko Huusari, Kitarat
Janne Huusari, Rummut
Joni Järvenmäki, Basso

Linkit:
http://www.soulwoundband.com
http://www.facebook.com/soulwoundband
http://soundcloud.com/soulwound-1
http://www.twitter.com/Soulwoundband
http://www.youtube.com/SoulwoundTube

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat