Speed metal -yhtye Ranger ja nahkahevitrio Tyrantti yhteiskiertueelle keväällä – Nahka-Fest tulee!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.12.2018

Suurta suosiota Euroopan speed metal -kentällä nauttiva Ranger ja Suomen hevitaivaan uusin lupaus Tyrantti tekevät helmikuussa neljä paikkakuntaa käsittävän yhteiskiertueen, joka kantaa nimeä Nahka-Fest 2019.

– Siitä asti kun Tyrantti julkaisi ensimmäisen biisinsä, on monesta suunnasta toivottu yhteiskeikkoja Rangerin kanssa. Siihen kun lisää meidän pitkään jatkuneen Ranger-diggailun, niin pakkohan tätä oli heille ehdottaa. Nahan, oluen ja perinteisen hevimetallin nimeen yhtä tiukasti vannovia yhtyeitä ei tästä maasta kuitenkaan liikaa löydy, kertoo laulaja-basisti Nahka-Sami nimikkotapahtumansa synnystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt helsinkiläinen speed metal -yhtye Ranger aloittaa juhlavuotensa lähtemällä tien päälle. Vuonna 2016 julkaistun ”Speed & Violence” -levynsä jälkeen Euroopassa laajasti kiertänyt bändi on soittanut vain yksittäisiä keikkoja lähinnä pääkaupunkiseudulla. Yhtyeen rumpali Miko kommentoi:

Ensi vuonna Ranger täyttää 10 vuotta, olkoon tämä juhlavuoden avaus!

Aivan vitun vaaralliseksi kuvaillun nahkahevitrio Tyrantin debyyttialbumi julkaistaan 8. helmikuuta Playground Musicin toimesta. Marraskuun lopussa ennakkomyyntiin laitettu levy nousi heti Levykauppa Äxän 8. ennakkotilatuimmaksi ja kaikkein ostetuimmaksi heavy-albumiksi. Nahka-Festin keikoilla albumi kuullaan ensi kertaa kokonaisuudessaan livenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele tulevan albumin uusin single ”Tulipyörä”:
https://lnk.to/HxiKA

Joensuusta starttaava Nahka-Fest -kiertue huipentuu Helsingin On the Rocksiin, jossa juhlitaan samalla Tyrantin levyjulkkareita. Lahden ja Helsingin keikoilla lauteet lämmittelee marraskuussa kehutun debyyttinsä julkaissut jytäheviryhmä Musta Risti, Joensuussa paikallinen metallilupaus Killing Attack ja Tampereella äärimmäisen moshattavaa thrash metalia soittava Igniter.

Nahka-Fest 2019: RANGER + TYRANTTI
Pe 15.2. Marks RockClub, Joensuu (+ Killing Attack)
La 16.2. Ravintola Torvi, Lahti (+ Musta Risti)
Pe 22.2. Yo-Talo, Tampere (+ Igniter)
La 23.2. On the Rocks, Helsinki (+ Musta Risti)

Helsingin ja Joensuun liput myy Tiketti, Lahden ja Tampereen Lippu.fi. Liput tulevat myyntiin huomenna perjantaina 14.12.
Helsingin liput myynnissä: https://www.tiketti.fi/nahka-fest-2019-on-the-rocks-helsinki-lippuja/59054

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat