Stam1na mittavalle kiertueelle syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.8.2019

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na keikkailee ahkerasti tulevana syksynä; 37 keikkaa käsittävä Octopussy 2019 -kiertue starttaa 24. lokakuuta Jyväskylän Lutakosta ja kiertää Suomen sekä Keski-Euroopan suurimpien kaupunkien kautta jouluksi kotiin. Keski-Euroopan keikoilla Stam1nan lisäksi lavalle nousee kotimainen Insomnium ja amerikkalainen The Black Dahlia Murder.

Suomen klubeilla Stam1nan voi nähdä tämän kiertueen jälkeen seuraavan kerran vasta vuonna 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Octopussy on hirviömäisen mittava, kuten pitääkin. Insomniumin kanssa toteutuva Eurooppa-osuus levittää Stam1nan lonkeroita muutamiin aivan uusiin kohteisiin. Tulevan kevään koittaessa bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen. Harppuunat ojoon ja rommit hollille!”
– Antti Hyyrynen

Lukuisilla Emma-patsailla palkittu Stam1na julkaisi viime syksynä uransa kahdeksannen albumin nimeltään ”Taival”. Suoraan virallisen albumilistan ykköspaikalle laskeutunut albumi on myynyt reilusti kultalevyyn oikeuttavan määrän, ja levyn kappaleet ”Elämänlanka”, ”Enkelinmurskain” ja ”Gaian lapsi (feat. Anna Eriksson)” ovat nousseet radiohiteiksi.

Octopussy 2019

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

24.10.2019    (FIN)  JYVÄSKYLÄ, Lutakko
25.10.2019    (FIN)  NURMES, Bomba
26.10.2019    (FIN)  PUNKAHARJU, Luola
01.11.2019    (FIN)  KAJAANI, Kajaanihalli
02.11.2019    (FIN)  SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
08.11.2019    (FIN)  LAPPEENRANTA, Holiday Club Saimaa Areena
09.11.2019    (FIN)  HÄMEENLINNA, Aulanko Areena
12.11.2019    (FR)    PARIS, Alhambra *
13.11.2019    (FR)    BORDEAUX, Barbey *
14.11.2019    (ES)    BARCELONA, Razzmatazz 2 *
15.11.2019    (ES)    BILBAO, Santana 27 *
16.11.2019    (ES)    MADRID, Cats *
18.11.2019    (FR)    LYON, Ninkasi Kao *
19.11.2019    (CH)    PRATTELN, Z7 *
20.11.2019    (AT)    VIENNA, Arena *
21.11.2019    (PL)    CRACOW, Kwadrat *
22.11.2019    (PL)    WROCLAW, Pralnia *
23.11.2019    (CS)    ZLIN, Winter Masters of Rock *
24.11.2019    (DE)    DRESDEN, Reithalle *
26.11.2019    (HU)    BUDAPEST, Barba Negra *
27.11.2019    (DE)    MUNICH, Backstage Werk *
28.11.2019    (DE)    LUDWIGSBURG, Rockfabrik *
29.11.2019    (DE)    LINDAU, Club Vaudeville *
30.11.2019    (SI)     BOHINJSKA BISTRICA, Winter Days of Metal
01.12.2019    (IT)     ROME, Largo *
02.12.2019    (IT)     TREZZO SULL’ADDA (MILAN), Live Club *
04.12.2019    (DE)    LEIPZIG, Felsenkeller *
05.12.2019    (NL)    LEEUWAARDEN, Neushoorn *
08.12.2019    (DE)    BERLIN, Astra Kulturhaus *
09.12.2019    (DE)    FRANKFURT, Batschkapp *
10.12.2019    (DE)    HANNOVER, Capitol *
11.12.2019    (DE)    HAMBURG, Markthalle *
13.12.2019    (FIN)   TAMPERE, Pakkahuone
14.12.2019     (FIN)   HELSINKI, The Circus
19.12.2019     (FIN)   KUOPIO, Henry´s Pub
20.12.2019     (FIN)   JÄMSÄ, Himos Areena
21.12.2019     (FIN)   JOENSUU, Kerubi

* Tour Like a Grave 2019 -yhteiskiertue w/ Insomnium & The Black Dahlia Murder

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat