Stam1na Lutakon Lippa

Stam1nan yhdeksäs albumi valmis: ”Novus Ordo Mundi” julkaistaan helmikuussa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 30.11.2020
Stam1na Lutakon Lippa

Kotimaisen metallimusiikin kärkikastiin lukeutuva Stam1na on saanut yhdeksännen studioalbuminsa nauhoitukset valmiiksi. Bändin uusi albumi kantaa nimeä ”Novus Ordo Mundi” ja sen julkaisuajankohdaksi on ilmoitettu 26. helmikuuta.

Levyn tuottajana toimi pitkästä aikaa Miitri Aaltonen, joka teki bändin kanssa töitä sen neljällä ensimmäisellä albumilla, viimeksi vuoden 2010 platinalevyllä ”Viimeinen Atlantis”.

”Palasimme nälkään, raakuuteen, nopeuteen ja raivoon. Jos ’Taival’ oli mattamusta taidealbumi, niin ’Novus Ordo Mundi’, Uusi maailmanjärjestys käskyttää kuulijaa ihan eri tempolla. Levy kuulostaa sille, että jalkapuoli terrieri olisi jäänyt loukkuun viemäriputkeen. Miitri toi äänityksiin kaivattua vittu nyt jätkät oikeesti -asennetta, jotakin sellaista, mitä fanit kuulivat debyytin ja kakkosalbumin aikoihin. Levyllä vierailee muun muassa Mikko Kotamäki (mm. Swallow The Sun). Odotan innolla true-skeneilijöiden ajatuksien lukemista Stam1nan uskottavuudesta 2021”, bändin puuhamies Antti Hyyrynen kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lukuisilla Emma-patsailla palkittu Stam1na julkaisi syksyllä 2018 uransa kahdeksannen albumin nimeltään ”Taival”. Suoraan virallisen albumilistan ykköspaikalle laskeutunut albumi on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän ja levyn kappaleet ”Elämänlanka”, ”Enkelinmurskain” ja ”Gaian lapsi” (feat. Anna Eriksson) ovat nousseet radiohiteiksi. Yhtyeen oli määrä juhlistaa kymmenen vuotta täyttänyttä ”Viimeinen Atlantis” -albumia Helsingin Jäähallissa jo syksyllä 2020, mutta covid-19 siirsi keikan syyskuulle 2021. Muut Stam1nan keikat vuodelle 2021 tullaan tiedottamaan myöhemmin.

Levyn ennakkotilauspuuhiin pääset täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat