Steve'N'Seagulls

Steve’n’Seagulls lähtee syksyllä mittavalle kiertueelle Eurooppaan: uusi albumi viimeistelyä vaille valmis

Kirjoittanut Essi Markkula - 7.4.2020

Taidokkailla cover-versioillaan maailmalla mainetta niittänyt Steve’n’Seagulls valmistelee parhaillaan neljättä albumiaan. Tuottaja Timo Kämäräisen johdolla äänitetty uusi albumi julkaistaan syksyllä, mutta sinkkujulkaisuja voidaan odottaa jo kesällä. Uuden albumin lisäksi bluegrass-poppoo lähtee kiertämään Eurooppaa mittavan ”Lion Tamer” -kiertueen merkeissä.

Kiertueen Eurooppa-osion on määrä alkaa Ranskan Rouenista 14. lokakuuta. Euroopan-kiertue sisältää yhteensä 34 keikkaa, ja vie bändin ainakin Saksaan, Ranskaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Iso-Britanniaan ja Hollantiin. Kun Eurooppa-osuus on saatu päätökseen, jää yhtye pienelle tauolle ja jatkaa ”Lion Tamer” -kiertuetta alkuvuodesta 2021. Silloin bändi suuntaa muun muassa Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan. Yhtye kommentoi tulevaa uutta albumia ja kiertuettaan seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Vallitseva tilanne on pysäyttävä ja toivomme, että mahdollisimman moni pysyy terveenä ja pandemia selätetään mahdollisimman pian ja turvallisesti. Haluamme kuitenkin tässäkin tilanteessa siirtää katseita tulevaan ja olemme todella innoissamme uudesta levystä sekä tulevista kiertueista. Levystä tulee yhtyeen tähän mennessä paras ja odotamme uusien biisien soittamista keikoilla. Edellisen levyn tiimoilta kiersimme mittavasti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, uuden levyn myötä mukaan saadaan myös Australia ja mikäs sen mukavampaa!”

Steve’n’Seagulls on yksi ahkerimmin ulkomaita kiertävistä suomalaisyhtyeistä. Edellisen albumin mukaan nimetty ”Grainsville”-kiertue tuli päätökseen joulukuussa 2019. Sen aikana bändi soitti yhteensä 180 keikkaa ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

”Lion Tamer” -kiertueen Euroopan aikataulu:
14.10. Le 106, Rouen, Ranska
15.10. L’Empreinte, Savigny-le-Temple, Ranska
16.10. Rock Your Brain, Sélestat, Ranska
17.10. Le Silex, Auxerre, Ranska
18.10. La Grange à Dîmes, Écouen, Ranska
21.10. Krakatoa, Bordeaux, Ranska
22.10. Rockstore, Montpellier, Ranska
23.10. L’Oméga live, Toulon, Ranska
24.10. La Croisée des Arts, Saint-Maximin, Ranska
3.11. Brudenell Social Club, Leeds, Iso-Britannia
4.11. Thekla, Bristol, Iso-Britannia
5.11. The Live Rooms, Chester, Iso-Britannia
6.11. Esquires, Bedford, Iso-Britannia
7.11. Empire, Coventry, Iso-Britannia
8.11. Gorilla, Manchester, Iso-Britannia
9.11. The Garage, Lontoo, Iso-Britannia
10.11. The Wedgewood Rooms, Portsmouth, Iso-Britannia
11.11. 13, Tilburg, Hollanti
12.11. Melkweg Oz, Amsterdam, Hollanti
13.11. Vera, Groningen, Hollanti
25.11. Fabrik, Hampuri, Saksa
26.11. Essigfabrik, Köln, Saksa
27.11. Hellraiser, Leipzig, Saksa
29.11. Flex, Wien, Itävalta
30.11. Backstage, München, Saksa
1.12. Dynamo, Zürich, Sveitsi
2.12. Substage, Karlsruhe, Saksa
3.12. Aalt Stadhaus, Differdange, Luxemburg
4.12. Matrix, Bochum, Saksa
5.12. Galaxy, Berliini, Saksa
6.12. Hirsch, Nürnberg, Saksa
8.12. Colos-Saal, Aschaffenburg, Saksa
9.12. Faust, Hannover, Saksa
10.12. Max Nachttheater, Kiel, Saksa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat