Stiff Little Fingers Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.4.2014

Stiff Little Fingers - PortraitsLegendaarinen belfastilaisbändi Stiff Little Fingers esiintyy Helsingissä Tavastialla osana uuden levynsä julkaisukiertuetta. Odotettua ”No Going Back”-nimistä uutta albumiaan bändi valmisteli pitkään, sillä edellisestä studioalbumista ehti kulua 11 vuotta. Stiff Little Fingers esiintyy Tavastialla 6.11. Ennakkolipunmyynti alkaa perjantaina 25.4. Tiketissä.

Jo 70-luvun lopun ensimmäisen punk-aallon harjalla ratsastaneen yhtyeen esiintymiset Suomessa ovat olleet harvinaista herkkua. Bändi on esiintynyt Suomessa ensimmäisen ainoastaan vuonna 1979 Oulun Kuusrockissa ja Helsingin Kaivopuistossa sekä viime vuoden keväällä lähes täydelle salille The Circuksessa Helsingissä.

Stiff Little Fingers perustettiin vuonna 1977 ja se oli ensimmäisen punk-aallon yksi keulakuvista. Monet yhtyeen singlet ja albumit ovat alkuperäisen punkin klassikkojulkaisuja, kuten esimerkiksi Gotta Getaway, Alternative Ulster ja Suspect Device –singlet ja yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Imflammable Material ja Nobody’s Hero. 70-80 –lukujen tulenarka poliittinen tilanne Pohjois-Irlannissa oli yksi vahvoista teemoista, joka kuului yhtyeen musiikissa ja sanoituksissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stiff Little Fingers hajosi vuonna 1983, mutta kasasi rivinsä viiden vuoden tauon jälkeen ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti keikkaillen ja levyjä harvakseltaan julkaisten. Yhtyeen esiintyy ympäri maailmaa edelleen täysille saleille ja omaa lavalla sitä samaa alkuperäistä energiaa mistä tuli tunnetuksi jo uransa alkuvuosina.

KOKOONPANO:
Jake Burns – Lead Vocals / Guitar
Ali McMordie – Bass
Steve Grantley – Drums
Ian McCallum – Vocals / Guitar

KONSERTTI:
TO 6.11.2014 Tavastia, Helsinki
Liput 33€ ennakko (Tiketti), 36€ ovelta.
+ mahdolliset lipunmyyntikulut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat