Stratovarius – Eternal

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.8.2015

Stratovarius on toiminut pidempään, kuin minulla on ikävuosia mittarissa. Yhtyeen musiikkia jo lukuisat vuodet kuunnelleena on hienoa huomata, että yhtyeen soitto kulkee vielä tänäkin päivänä. Vaikka pari viimeistä studioalbumia eivät ole itseäni kummemmin säväyttäneet, on ”Eternal” kuitenkin hyvä Stratovarius-albumi.

Levy polkaistaan käyntiin varsin eeppisellä ja vauhdikkaalla ”My Eternal Dream” -kappaleella, jossa ei turhia säästellä. Basarit kulkevat kuin Jörgillä aikoinaan, ja melodioita on vaikka muille jakaa. Toisena kipaleena on kelpo radiohitti ”Shine In The Dark”, joka on myös albumin singlelohkaisu. Kolmas raita ”Rise Above It” on samantyylinen vauhdikas veto kuin ensimmäinen biisi, mutta hieman maltillisemmalla otteella toteutettu.

Albumin tarttuvin kappale on neljäs biisi ”Lost Without A Trace”. Biisi on rokkaava mutta samalla haikea, ja sen kertsi jää soimaan kuulijan päähän. Biisissä on myös yksi isojen poikien riffi, joka tuo raskautta kokonaisuuteen. ”Feeding The Fire” on puolestaan aika keskinkertainen biisi eikä tarjoa oikein mitään erityistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”In My Line Of Work” on hyvä ralli, joka muistuttaa hieman Timo Tolkin sävellyksiä. Levyn erikoisin biisi taas on ”Man In The Mirror” lähinnä alkuosuutensa takia. Alkuosan rumpukoneilut nimittäin tuovat etäisesti mieleen Metal Gear Solid -tunnarin. Biisi on muuten ehtaa Stratovariusta sisältäen hyvinkin eeppisen ja tarttuvan kertsin.

”Few Are Those” -kappale on samalla tapaa keskinkertainen kuin albumin viides biisi. Jottei albumi olisi pelkästään tuplien tykittelyä ja sooloilua, niin ”Fire In Your Eyes” hidastaa tempoa ja onkin levyn ainoa slovari. Levyn päättävä ja massiivinen, yli 11 minuutin pituuteen yltävä ”Lost Saga” on selkeästi levyn kunnianhimoisin tekele, ja monipuolisuutensa ansiosta se lukeutuu levyn parhaimmistoon.

Yhtyeen soitto on tiukkaa, ja varsinkin Rolf Pilven rumpalointi sekä Matias Kupiaisen kitarointi kuulostavat omaan korvaani todella hyvältä. Laulustaan tunnettu Timo Kotipelto on melko maltillinen ulosantinsa kanssa, eikä herra vedä niillä korkeusasteilla, joita häneltä on totuttu kuulemaan. Kokonaisuutena albumi on joka tapauksessa hyvä, ja sitä voi huoletta suositella Stratovarius-faneille sekä muille power metalin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8+/10

Kappalelista:
1. My Eternal Dream
2. Shine In The Dark
3. Rise Above It
4. Lost Without A Trace
5. Feeding The Fire
6. In My Line Of Work
7. Man In The Mirror
8. Few Are Those
KaaosZine levyt9. Fire In Your Eyes
10. Lost Saga

http://www.stratovarius.com/

https://www.facebook.com/stratovarius

Kirjoittanut: Albert Olli

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat