Suomalais-meksikolainen Ulthima sai valmiiksi debyyttialbuminsa – ensimmäinen single julkaistu

Kirjoittanut Niko Kuusela - 4.12.2020
(c) Juho Suni

Ulthima perustuu Ricardo Escobarin ja Antonion Valdésin visioon. He ovat kotoisin Monterreyn kaupungista Meksikosta, jossa he työskentelivät vuosia bändin käyntiin saattamisen kanssa.

Metalliskene Meksikossa on kuitenkin haastava uusille bändeille, varsinkin kun tyylilajina on death metal. He päättivät muuttaa Suomeen toteuttamaan näkemystään, ja monien mutkien kautta he lopulta päätyivätkin Suomeen vuonna 2016.

Kun elämä oli saatu uomiinsa, päästiin taas keskittymään bänditoimintaan, ja vuoden 2018 lopulla Ulthima oli löytänyt nykyisen muotonsa. Vuonna 2020 yli kymmenen vuotta tekeillä olleesta materiaaleista äänitettiin yhtyeen debyyttialbumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alkuun Ric ammensi inspiraationsa Ulthiman musiikkiin bändeistä kuten Children of Bodom ja Kalmah sekä jonkin verran power metalista, jonka voi tunnistaa lyriikoiden teemoista ja melodisen death metalin parissa tyylillisesti vähemmän käytetyistä melodioista. Myöhemmin vaikutteita on otettu myös muun tyylisiltä bändeiltä, kuten japanilaiselta sinfonista metallia soittavalta Versaillesilta.

Ulthimassa on kitarassa Ricardo Escobar, bassossa Antonio Valdés, toisessa kitarassa Jon Welti, koskettimissa Niko Sutinen, rummuissa Ville Nummisalo ja vokaalit hoitaa Tuomas Antila.

Ricarco kommentoi kappaletta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Although ’Eternity’ was written under pressure as the last song to finish the album recording, it is still one of my favorites. The chorus was the first riff I wrote after moving to Finland becoming a very significant melody for the album. The Lyrics express darker thoughts from the past.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat