Suomalaisen heavy metalin pioneeri Marco Hietalan tähänastinen elämä kaunistelemattomasti

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.10.2017

Marco Hietala on yksi suomalaisen raskaan musiikin skenen merkittävimmistä ja kiinnostavimmista toimijoista, joten elämäkerran oikeutusta ei tarvitse miettiä kahta kertaa. ”Marco Hietala – Ruostumaton” kiinnostanee fanien lisäksi myös suurempaa yleisöä, koska Hietalan mies on valtavirralle tuttu hahmo niin Nightwishista, jokavuotiseksi spektaakkeliksi kasvaneesta Raskasta Joulua -projektista kuin Kuorosota-ohjelmastakin (jos joku sen vielä muistaa). Tietokirjakustantamo Docendon julkaisema elämäkerta on Timo Kangasluoman käsialaa. Aiemmin hän on kirjoittanut mm. urheilijaelämäkertoja, mutta monitahoisista ja avoimista persoonista kiinnostunut kirjailija halusi tällä kertaa kirjoittaa Hietalasta, joka sopiikin tuohon profiiliin hyvin.

Kirjan ulkoasu on ensiselaukselta tyylikäs ja näyttävä, mutta kun teosta alkaa lukea, huomaa monien kuvien asettelun olevan hieman epäloogista ja irrallista tekstiin nähden. Teksti itsessään on kuitenkin nopealukuista ja selkeää vailla suuremman moitteen sijaa. Hieman sisällöllistä epätasaisuutta kuitenkin on. Nimittäin teoksen alkupuolella, kun Marcolla ei ollut vielä niin montaa rautaa tulessa, kirja meinaa käydä välillä jopa hieman pitkäveteiseksi. Sitä vastoin 2000-luvulle tultaessa ja projektien lisääntyessä ei jutun juonen perässä meinaa oikein enää pysyä, ja kerronta muuttuu pomppivammaksi. On joka tapauksessa ollut hyvä ratkaisu kirjoittaa teos minä-muotoon, koska se tuo henkilökohtaisempaa virettä elämäntarinaan sen sijaan, että se olisi kirjoitettu kolmannessa persoonassa ikään kuin ulkopuolelta katsoen. Ensimmäisen persoonan kerronnan ansiosta lukija voi myös kuulla päässään luontevasti Marcon äänen kertojana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kymmeneen lukuun jaoteltu teos noudattelee yleiseltä rakenteeltaan pitkälti elämäkertakirjallisuudelle tyypillistä kaavaa etenemällä kronologisesti elämäkerran kohteena olevan henkilön lapsuudesta nykyhetkeen. Esipuheen on kirjoittanut Tuomas Holopainen, ja lapsuudenkuvausta edeltävä prologiluku sijoittuu vuoteen 2015, juuri ennen Nightwishin legendaarista Wembleyn konserttia. Tämä on sinänsä aivan toimiva alku, joka koukuttaa ainakin Nightwishista kiinnostuneen lukijan mukaan heti alussa ja herättää kysymyksiä siitä, miten tähän on tultu. Iso rooli teoksessa ja Marcon elämässä on tietenkin legendaarisella, joskin huonolla tuurilla vaivatulla Tarot-yhtyeellä, jonka vaiheita seurataan myös tiiviisti.

”Heavymetalhuoraksikin” tituleerattu Hietala on toki elämänsä aikana ollut mukana monessa muussakin bändissä ja projektissa, jotka saavat kaikki osansa vajaasta 200 sivusta. Kuten muusikko- ja bändielämäkerroissa aina, mukana vilahtelee paljon myös muita kotimaisia ja ulkomaisia enemmän ja vähemmän tunnettuja nimiä. Kirjailija Kangasluoman mukaan teos on myös katsaus suomalaisen metallimusiikin evoluutioon, mutta näkisin tuon puolen jäävän kuitenkin melko vähäiseksi. Kyseessä on enemmän nimenomaan Hietalan elämäkerta, joka tietenkin linkittyy kiinteästi tuohon kotimaiseen metallimusiikkiskeneen.

Marcon ”ryysyistä rikkauksiin” -tyyppistä tarinaa värittävät raskaat asiat, kuten alkoholismi, mielenterveys- ja parisuhdeongelmat sekä epäonnistuneen kurkkuleikkauksen aiheuttamat ongelmat äänen (joka ei missään vaiheessa ole palautunut ennalleen) kanssa. Toisaalta myös rakkaus soittamiseen, laulamiseen ja ylipäänsä musiikin tekemiseen ja esittämiseen loistavat kirkkaasti läpi kaiken ikävän. Myös matkan varrella solmitut ystävyydet ja 2000-luvun alussa syntyneet kaksospojat tuovat onnea ja iloa tummasävyiseen tarinaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjassa käsitellään monia arkoja ja kiistanalaisiakin aiheita, kuten esimerkiksi uskottomuutta, avioeroa ja Nighwishin laulajavaihdoksia, joista toiset osapuolet voisivat ehkä kertoa (ja osin ovat kertoneetkin) erilaisia näkökulmia. Mutta koska kyseessä on Hietalan elämäkerta, on asiat luonnollisestikin kerrottu vain hänen näkökulmastaan. Mielestäni Marco kertoo kaikesta kuitenkin avoimesti ja omatkin virheensä ja heikkoutensa myöntäen nostamatta itseään millekään jalustalle. Iltapäivälehdet saavat varmasti revittyä teoksesta otsikon jos toisenkin, mutta ei-skandaalinhakuiselle lukijalle teoksessa on tarjolla paljon muutakin.

Marcon tarina ei ehkä ole mitenkään erikoisen poikkeuksellinen siinä mielessä, että siihen kuuluvat suunnilleen kaikki rock’n’roll-kliseet, mutta kyseessä on kuitenkin kiintoisa kertomus värikkäästä persoonasta ja taitavasta muusikosta, joka on onnistunut kääntämään toivottomiltakin tuntuneet vaikeudet voitoiksi. Kirjan päättyessä nykyhetkeen Marco Hietalan, joka täytti tänä vuonna 51 vuotta, elämä tuntuu olevan hyvällä mallilla. Elämänsä kunnossa oleva Nightwish on juuri tällä hetkellä tauolla, mutta Marcoa tulemme näkemään ja kuulemaan ainakin jälleen Raskasta Joulua -kiertueella sekä uuden Powerless Trion (Hietala, JP Leppäluoto, Ari Koivunen) konserttisalikiertueen tiimoilta.

8/10

Kirjoittanut: Anna-Leena Harinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat