Suomalaisen proge-pioneerin musiikkia kuullaan keväällä miltei koko Suomen kattavalla Wigwam Experience -kiertueella!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.12.2018

Suomiprogen pioneeriyhtyeen Wigwamin musiikkia kuullaan keväällä miltei koko Suomen kattavalla Wigwam Experience -kiertueella! Vuonna 1968 Helsingissä perustettu Wigwam oli yksi suomalaisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä 1970-luvulla. Wigwam niitti mainetta myös ulkomailla, ja yhtye onkin säilyttänyt kulttimaineensa ja suosionsa näihin päiviin asti.

Kymmenen studioalbumia julkaissut Wigwam on vuosien saatossa nakuttanut klassikkokappaleita toisensa perään, joista mainittakoon viime syksyn loppuunmyydyllä 50-vuotisjuhlakiertueella kuullut: ”Simple Human Kindness”, ”Lost Without a Trace”, ”Nuclear Nightclub”, ”Losing Hold”, ”Do or Die” ja”Grass for Blades”. Musiikillisesti kunnianhimoista ja monimutkaista progressiivista rockia edustava Wigwam aloittaa kolmentoista keikan kiertueensa Tampereen Klubilta 5. huhtikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wigwam Experience on vaikuttava sekoitus eri aikakausien Wigwamia. Yhtyeessä soittavat Wigwamiin heti kesällä 1969 liittynyt ja neljällä ensimmäisellä studioalbumilla erittäin tärkeässä roolissa ollut kosketinsoittaja Jukka Gustavson sekä Wigwamin vuonna 1974 syntynyttä ”uutta kokoonpanoa” tähdittänyt kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt. Yhtyeen täydentävät kosketinsoittaja Esa Kotilainen, joka on soittanut muun muassa Wigwamin ”Titans Wheel” ja ”Some Several Moons” -albumeilla, Wigwam Revisitedissä vieraillut ja Baddingin taustabändissäkin bassoa soittanut Janne Brunberg, sekä vuoden 1991 reunionin myötä Wigwamiin liittynyt rumpali Jan Noponen.

Tampereen Klubin, Seinäjoen Rytmikorjaamon ja Helsingin Tavastian keikan liput tulevat myyntiin 5.12. klo 9:00 ja lopun Wigwam Experience -kiertueen liput myynnissä itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 9:00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wigwam Experience -keikat:
5.4. Klubi, Tampere
6.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
11.4. Henry’s Pub, Kuopio
12.4. Kerubi, Joensuu
13.4. Teatro-sali, Logomo, Turku
18.4. Sellosali, Espoo
20.4. Kehräämö, Pori
21.4. Vaasan kaupunginteatteri, Vaasa
25.4. Lutakko, Jyväskylä
26.4. Krapin paja, Tuusula
27.4. Finlandia-Klubi, Lahti
3.5. Tavastia, Helsinki
4.5. Suisto, Hämeenlinna

Wigwam Spotify:

Luetuimmat

Uusimmat