Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -promokuva 2017 Kuva: Jaakko Manninen

Suomalaisen raskaan rokin pioneeri Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tekee paluun keikkalavoille ja julkaisee uutta musiikkia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.2.2017
kuva: Jaakko Manninen

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan. Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Viidestä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi ”Nyt on mies!”, ”Surupuku”, ”Lumessakahlaajat”, ”Rajaton rakkaus”, ”Kylmä tila” ja ”Hyvä ihminen”. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.

Nyt – vuonna 2017 yhtye tekee näyttävän paluun! Ensimmäinen keikka nähdään 30.6. Seinäjoen Provinssissa, ja kesän aikana yhtye tekee yhteensä kahdeksan festivaalikeikkaa maamme suurimmilla rock-festareilla.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen kesän 2017 keikat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

30.06. Provinssi, Seinäjoki
01.07. Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki
15.07. Ilosaarirock, Joensuu
21.07. John Smith – Rock Festival, Laukaa
22.07. Tammerfest / Pakkahuone, Tampere
29.07. Kuopio RockCock, Kuopio
04.08. Porispere, Pori
05.08. Jurassic Rock Festival, Mikkeli

Yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoo paluusta seuraavanlaisesti: ”Niskalaukauksen loppuvaiheessa minua kiinnosti kaikki muu kuin se, mitä me juuri silloin teimme. Ja sitä kaikkea olen sen jälkeen saanutkin tehdä: esittää monenlaista musiikkia, opiskella kansanmusiikia Kaustisella, tehdä tv-töitä ja jopa kesäteatteria. Kaiken tuon jälkeen tuo menneisyyskin alkoi pikkuhiljaa näyttäytyä hieman toisessa valossa – alkoi ne hyvätkin hetket muistua mieleen. Niskalaukauksen biisejä, tai ainakin muutamia niistä, olen esittänyt koko tämän ajan kaikenlaisilla keikoillani. Aloin pohtia, että pitäisikö näitä esittää sitten vielä joskus myös niinä alkuperäisinä sovituksina originaalin ryhmän, siis vanhojen ystävieni kanssa. Ja mikäpä muu sitä estäisi kuin ainoastaan se oma yltiöpäinen ei-koskaan-enää” -–julistukseni.”

Yhtye julkaisi Facebook-sivujensa kautta paluu-singlensä ”Pitkän kaavan mukaan” musiikkivideon kera – voit katsoa videon alta. Kesällä lohkaistaan toinen single loppusyksystä ilmestyvältä albumilta. Musiikin julkaisee Sakara Records.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden musiikin julkaiseminen oli Rautiaisen edellytys koko paluulle. ”Koko tämän takaisintulon ehdoksi itselleni ja muille olin asettanut sen, että me teemme myös uutta musiikkia. Ilman sitä en koskaan olisi ryhtynyt tähän. Oli hienoa huomata, että muut olivat samaa mieltä. Olenkin hyvin innostunut nykytilanteesta, sillä on hauskaa kuulla, miten 12 vuoden eletty elämä kuuluu bänditovereiden tekemisissä. Tai voihan olla niinkin, ettei se kuulu mitenkään. Eikä sekään haittaa! Aika näyttää.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat