Suomen ensimmäinen interaktiivinen livekonsertti Zoomissa järjestetään lauantaina 23.5. The Beetlesin toimesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.5.2020

Korona-aikana Zoom-ohjelma on tullut monille tutuksi työvälineenä etäpalavereissa tai yhteydenpitovälineenä tuttavien kanssa. Tulevana lauantaina Zoomia käytetään ensimmäistä kertaa Suomessa livekonsertin järjestämiseen, kun lahtelainen The Beetles esiintyy 23.5. striimattavassa konsertissa.

Zoom konserttialustana antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden interaktiivisuuteen bändin ja yleisön välillä, mihin perinteisessä konserttistriimauksessa ei ole mahdollisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin aikana katsojat voivat osallistua kyselyihin – tässä tapauksessa tietysti Beatles-aiheisiin kysymyksiin – Zoomin sisällä. Bändin jäsenet voivat jutella yleisön kanssa kuvan välityksellä biisien välissä. Yleisö voi äänestää esitettäviä kappaleita ja vaikkapa tanssia mukana livenä bändin viereen sijoitetuilla näytöillä.

Ennen konserttia on 30 minuutin aika, jolloin katsojille opetetaan miten toimia Zoomissa ja luodaan hyvää fiilistä ennen keikkaa. Konsertin ohjaa Janne Nykänen, joka uskoo Zoomin interaktiivisuuden antavan merkittävän lisän perinteisiin striimikonsertteihin.

Konsertti ja sen alustus kestävät yhteensä noin 2,5h.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertti kuvataan fyysisesti Ace Cafessa Lahdessa ja liput konserttiin maksavat 10 euroa.

Liput: https://holvi.com/shop/Tarinakeidas/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat