Suomen tärkein rock-yhtye julkaisi uuden albumin – arviossa Ursus Factoryn ”Onnellinen sukupolvi”

Kirjoittanut Sampsa Silander - 7.6.2021

Ursus Factory, tuo Suomen tärkeimmäksi rock-yhtyeeksikin kutsuttu duo julkaisi odotetun kolmannen albuminsa viime perjantaina. Bändi kiinnitettiin Johanna Kustannukselle viime vuoden puolella ja nyt meno on suurempaa kuin aikaisemmin. Bändin mukaan albumi oli rakenteeltaan jo käytännössä valmis Johanna Kustannuksen tullessa mukaan kuvioihin, mutta apua saatiin siinä tärkeimmässä, eli budjetissa. Tämä kuuluu albumin soundissa, sillä laatu on todellakin ottanut muutaman askeleen eteenpäin aikaisemmista julkaisuista. Mutta mitenkäs ne sävellykset sitten?

Levyn aloituskappale “Rakkauttasi tarvitsen” on haikaileva rakkauskappale, joka käsittelee “Baby sun rakkauttasi”. Aika tuttu teema siis! Kappaleesta voi huomata jopa pieniä Queen-viboja niin stemmojen kuin sähkökitara-soundin perusteella. Kyseessä on hyvä aloituskappale, joka esittelee hieman erilaista Ursus Factorya. Seuraavat kaksi kappaletta “Enneunia” ja “Tytär radiojuontajan” ovat aikaisemmin julkaistuja sinkkuja, joita en aio käydä läpi sen enempää. Sanotaan kuitenkin sen verran, että huhhuh kun toimii hyvin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neljäntenä kappaleena toimii jopa nu-metal henkinen “Stadin kesä”. Kyseinen kappale on todennäköisesti raskainta Ursus Factorya koskaan. Kappaleessa mietiskellään nykyistä onnellista sukupolvea ja sen ongelmia. Bändin mukaan vastaus tähän kaikkeen on Stadin kesä ja kuinka ihmiset jäävät niin usein talveksi yksin pimeään. Tämä on hyvä kannanotto Z-sukupolven ongelmiin. Nykyistä sukupolvea saatetaan pitää “onnellisena” eikä sen ongelmia oteta tarpeeksi hyvin huomioon.

Miettusen paku” tuo itselleni mukavan kesätunnelman. Kappaleessa lauletaan nimensä mukaisesti Miettusen pakusta. Nämä elämän pienet asiat ja hetket jäävät parhaiten mieleen ja ovat ihmiselle tärkeitä. Tässä kappaleessa se on kyseinen paku ja siellä vietetyt hetket. Kappaleen kertosäe on todella tarttuva niin melodialtaan kuin muiltakin osiltaan. Melodia menee mukavasti eteenpäin samalla kuin jokin Hammondin kuuloinen soitin vetelee taustalla The Doors tyylistä syntikkariffiä. Kappaleen loppu tarjoaa vielä kysymysmerkin pakun kohtalosta. Saatiinko autoa ikinä enää starttaamaan vai loppuiko sen tarina tielle ja tämä kappale on viimeinen muistolaulu sen kunniaksi? 

Mitä mies mitä äijä” on aikaisempi sinkkujulkaisu, mutta käydään nyt sitäkin kuitenkin hieman läpi. Kappale menee eteenpäin kuin höyryjuna ja suuressa osassa on yksinkertainen riffi, joka soi käytännössä koko biisin ajan. Kappaleen idea on yksinkertainen. Siinä käsitellään kahden miehen kaverisuhdetta ja sen sanoihin voi varmasti moni samaistua. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena albumi on laadukas ja genre-vapaa teos, täynnä huumoria, vapaata itseilmaisua ja sekoilua. Yhtye tarttuu ongelmakysymyksiin, muttei lähde liian vakavalle linjalle, vaan tekee sen aina pilke silmäkulmassa. Jos levyn genreä miettii, niin tajuaa, ettei sillä ole vain yhtä genreä. Mutta väliäkös sillä? Genret ovat muutenkin jo vanha juttu, pääasia, että on hauskaa! Yksi asia on kuitenkin varmaa. Bändi on kovalla vauhdilla menossa kohti Suomirockin eturivistöä. 

8/10

Kappalelista: 

  1. Rakkauttasi tarvitsen
  2. Enneunia
  3. Tytär radiojuontajan
  4. Stadin kesä
  5. Nappiin vai vihkoon
  6. Miettusen paku
  7. Mitä mies mitä äijä
  8. Mimosa
  9. Portilla pastoriopiston
  10.  Tanssi, ukko!
  11. Vielä yksi päivä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat