”Suomi-hardcoren alkuvoimaa” – klassikkoarvostelussa Terveiden Käsien 40-vuotias ”Rock laahausta vastaan” -EP

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 13.9.2020

Tornion hardcore-ylpeys, vahvaa kulttimainetta ympäri maailman vuosikymmenten saatossa saavuttanut Terveet Kädet julkaisi 40 vuotta sitten ensimmäisen virallisen äänitteensä, ”Rock laahausta vastaan” -EP:n. EP:n 200 kappaleen painos 7″ vinyylinä julkaistiin yhtyeen keulahahmon Veli-Matti ”Läjä” Äijälän oman levy-merkin IKBAL:n kautta. Levymerkin nimi oli akronyymi nimen pidemmästä versiosta ”Ismon Karkean Brutaalit Aavikko Levyt”. Tuohon asti IKBAL oli julkaissut Äijälän, Pekka Ruthin ja Seppo Oförsagtin muodostaman, mielenkiintoistakin mielenkiintoisemman elektro-industrialyhtye Aavikon Kone ja Moottorin kaksi yksipuolista seiskatuumaista EP-levyä. ”Rock laahausta vastaan” on aivan ensimmäisiä kotimaisia hardcore punk -julkaisuja Rattuksen ensimmäisten seiskatuumaisten ohella.

Terveiden Käsien ensijulkaisulla repivistä, likaisista, radikaaleista mutta samalla oudolla tavalla houkuttavista sävellyksistä vastasi Läjä Äijälä yhdessä yhtyeen alkuperäisen kitaristin Timo ”Tiimo” Viikin kanssa. Äijälän käsialaa olevat tekstit huokuivat jo tuolloin orastavasti valtavaa agressiota, sisäänpäinkääntyneisyyttä, itsepintaisuutta, omaehtoisuutta, humaania maailmankatsomusta ja minimalismia tiettyyn vittumaiseen sävyyn puettuna. Yhtyeen rytmiryhmän EP:n kokoonpanossa muodostivat yhtyeen alkuperäisbasisti Markus ”Piäsky” Saarenpää sekä hetken myös tällä vuosituhannella Terveissä Käsissä soittanut, vankkaotteinen rumpali Peedro.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alle minuutin mittainen ”Minä haluan paljon rahaa” sisältää yhtä likaisesti räittyä hokemaa ja Ramonesilta perittyä melodista ja rytmistä, pelkistettyä raikkautta. Kyseessä on heti kättelyssä eräs TK:n ilmavimmin toimivista biiseistä kautta aikain. 23 sekunnin pikarykäys ”Joutukaa sielut” sisältää puolestaan yhtyeen merkittävimmän tyylillisen innoittajan, Dischargen, sekä Buzzcocksin alkuaikojen tyylin rytistystä. Meluisa mutta määrätietoinen päätösbiisi ”Vapaa pohjola” on puolestaan muotoutunut vuosikymmenten aikana Terveiden Käsien livebravuuriksi. Kappale kertoo vahvasti sen ajan Suomen maakuntien eriarvottumista Helsinkiin nähden. Se kuvastaa myös vastustusta tuolloin vallinneita työvoimapoliittisia näkemyksiä kohtaan, joiden mukaan koulutetun suomalaisen työvoiman rekrytointi siirtotyöläisiksi Ruotsiin oli kannatettava ajatus.

Ensi-EP:nsä aikana Terveet Kädet oli soitannollisesti ja tuotannollisesti kotikutoinen yhtye. Omaperäisyydessään myös sympaattisuutta herättävä punk-nelikko. Sen merkittävimmät teokset olivat vielä tuolloin edessäpäin. Tästä huolimatta jo yhtyeen debyytti-EP:n kaikki kolme kappaletta muodostuivat tulevien vuosikymmenten mittaan kotimaisen hardcore punkin ikivihreiksi rykäyksiksi ja kotimaisen hardcoren kantateoksiksi. Niiden jäljillä ja innoittamana mm. maailmanluokan meluisat yhtyeet kuten Sepultura, Soulfly, Municipal Waste, Napalm Death ja Faith No More johtohahmoineen sekä lukuisa määrä kotimaisia seuraajia ovat jalostaneet omanlaistaan äärimusiikkia jo viidellä vuosikymmenellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rock laahausta vastaan” -vinyyli-EP:n alkuperäispainos on nykyään keräilyharvinaisuus, josta Rumba-lehden antamien tietojen mukaan on maksettu vuoden 2012 Discogsin myyntilistauksen mukaan kalleimmillaan 1564 dollaria, jonka arvo on nykyään noin 1324 €. ”Rock laahausta vastaan” -EP oli vuonna 2012 kyseisellä kansainvälisellä levymyyntifoorumilla kolmanneksi kalleimmalla summalla myyty vinyylilevy. ”Rock laahausta vastaan” -EP:stä on tehty myös muutama uusiopainos, joista viimeisin löytyy Svart Recordsin vuonna 2018 julkaisemalla kokoelmaboksilla ”TK Pop 1980–1989”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat