Supersuosittu Raskasta joulua –konserttikiertue on julkaissut kaikki paikkakuntakohtaiset solistit

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.5.2017

Viime jouluna ennätykselliset 35 000 kävijää ympäri Suomen sekä lähes kaikki konserttipaikat täyteen myynyt Raskasta joulua –kiertue on tänä vuonna suurempi kuin koskaan. Yli 20 paikkakuntaa kiertävä konserttikiertue kiertää Suomea kaupungeittain vaihtelevilla solistikokoonpanoilla, joten ympäri Suomea tullaan kokemaan erilaisia huippusolistien tähdittämiä suurkonsertteja.

Lisäksi Raskasta joulua –kiertue on tänä vuonna erityisesti panostanut visuaaliseen showhun: jokaisella paikka kunnalla tullaan näkemään isoja screenejä, pyro-tehosteita sekä näyttävä valo-show.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiertueen solisteina nähdään tänä vuonna menestysyhtyeistä Nightwish ja Tarot tunnettu Marco Hietala, Nightwishin nykyinen laulaja, hollantilainen sopraano Floor Jansen, metalliyhtye Amaranthen laulajana tunnettu ruotsalainen sopraanotähti Elize Ryd, musikaalitähtenäkin esiintyvä Charonin laulaja JP Leppäluoto, maailmallakin arvostetun Sonata Arctican laulaja Tony Kakko, Idols-tähtenä koko kansan suosioon noussut Ari Koivunen, vahvasta äänestään tunnettu The Voice of Finland 2013 –voittaja Antti Railio, Thunderstonen laulaja Pasi Rantanen, useista tv-ohjelmista ja Freddie Mercury –musikaaliroolistaan tunnettu monitaituri Kimmo Blom, Tarotin riveihin lukeutuva Tommi Salmela, Psychework –yhtyeestä tunnettu Antony Parviainen sekä Suburban Tribe –yhtyeestä suosioon noussut Ville Tuomi, joka on nykyisin legendaarisen Leningrad Cowboysin nokkamies.

Kiertueen bändikokoonpano on sama kuin viime vuonna: yhteen johtaja kitaristi Erkka Korhonen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinen, rumpali Mirka Rantanen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

9.12. Hartwall Areenalla järjestetään Raskasta joulua -pääkosertti, jossa lavalle nousee kaikki kiertueella nähtävät solistit sekä myös useita kansainvälisiä tähtiä, jotka julkaistaan syksyllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime jouluna kahdettatoista kertaa järjestetty Raskasta joulua -kiertue on vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä. Jopa presidentti Sauli Niinistö kertoi joulupäivityksessään olleensa vaikuttunut Raskasta joulua -konsertista ja lisäksi suomalainen konsepti on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

Lipunmyynti käy vilkkaana jo nyt
Raskasta joulua –kiertueen lipunmyynti on käynyt vilkkaana jo keväällä. Jokaisen paikkakunnan konsertin odotetaan myyvän myös keikkapaikat turvoksiin. Liput ovat myynnissä Ticketmasterin, Lippupisteen sekä Lipputoimiston kanavissa.
Tarkista paikkakuntakohtainen lipunmyyntitaho: http://raskastajoulua.com/
Liput alkaen 39,90 euroa (sis. palvelumaksun)

Osaan kiertueen konserteista myydään myös VIP-lippuja, jotka sisältävät illallisen noutopöydästä.
VIP-liput / Seinäjoki Areena, Turun Logomo, Tampere-talo, Jyväskylän Paviljonki, Lahti Halli, Ouluhalli, Kuopio-halli, Porin Karhuhalli
alkaen 129,90 euroa (sis. palvelumaksun sekä alv)

VIP-liput Hartwall Areena
VIP-lippu alkaen 149,90e (sis. palvelumaksun sekä alv)
Lisäksi Hartwall Areenalle myydään myös Super VIP-paketteja alkaen 189,90e (sis. palvelumaksun sekä alv). Super VIP:ssä illallinen tarjoillaan pöytiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.raskastajoulua.com
www.facebook.com/raskastajoulua
#raskastajoulua

Raskasta joulua 2017 –kiertue solisteineen:

17.11. Rovaniemi, Lappi Areena, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela
18.11. Oulu, Ouluhalli, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela, Antony Parviainen
19.11. Kemi, Tervahalli, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela
22.11. Turku, Logomo, solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen
23.11. Lappeenranta, Lappeenrannan urheilutalo, solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen
24.11. Kouvola, Lumon Areena, solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen
25.11. Pori, Karhuhalli, solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen, Tony Salmela
26.11. Joensuu, Joensuu Areena, solisteina Floor Jansen, Marco Hietala, JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Tommi Salmela
29.11. Raahe, Palloiluhalli, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen
30.11. Leppävirta, Vesileppis Areena, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen
1.12. Kokkola, Kokkolan jäähalli, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen
2.12. Seinäjoki, Seinäjoki Areena, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen, Tony Kakko
3.12. Tampere, Tampere-talo, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen
– Tampere iltakonsertti, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen
4.12. Ylivieska, Kalajokilaakso Areena, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen
5.12. Jyväskylä, Paviljonki, solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen
7.12. Savonlinna, Savonlinnasali, solisteina Marco Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto, Ari Koivunen
8.12. Lahti, Lahti Halli, solisteina Marco Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto, Ari Koivunen
9.12. Helsinki, Hartwall Areena KAIKKI ARTISTIT
12.12. Mikkeli, Mikkelin jäähalli, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tommi Salmela
13.12. Kajaani, Kajaanihalli, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Kimmo Blom
14.12. Hämeenlinna, Elenia Areena, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Kimmo Blom
15.12. Turku Logomo, solisteina solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko
16.12. Kuopio, Kuopio-halli, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko, Ari Koivunen
17.12. Vaasa, Vaasa Arena, solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko

OHJELMA MUUTOKSET MAHDOLLISIA

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Painolaatuisen promokuvan lähetän mielelläni pyydettäessä!

Luetuimmat

Uusimmat