Survive the Silencen ”Free-Falling”-singlen video on aidointa realitya: Oululaisyhtyeen kakkosalbumi julkaistaan tänä keväänä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.1.2020

Alternative rockin melodisessa pasaatituulessa sujuvasti seilaava Survive the Silence julkaisi tänään uuden ”Free-Falling”-biisinsä, joka on esimakua vielä tänä keväänä julkaistavalta kakkosalbumilta. Vuonna 2015 vokalisti Ari Elorannan masinoima yhtye pääsi albumikantaan kolme vuotta perustamisensa jälkeen yhtyeen nimeä kantavalla albumilla, ja bändi on julkaissut myös viime vuonna ”Echo Room” -singlensä, jossa tuottajana toimi Disco Ensemblen Jussi Ylikoski. Voit katsoa videon bändin tuoreesta kappaleesta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Free-Fallingin” kantava teema on biisin introriffi, joka on tunnistettavissa myös kertosäkeessä sekä biisin c-osassa.

”Kertsiin haettiin vauhtia Biffy Clyron tunnelmista, ja lähestulkoon alusta asti oli visio jonkinlaisesta kuorosta biisin loppupuolelle. Porukalla sovittamalla meno parani entisestään jokaisen tuodessa omaa näkemystä kehiin. Lopputulokseen on helppo olla tyytyväinen”, tuumii kappaleen säveltänyt kitaristi JP Pulkkinen.

Rumpali Jukka Pohjanvälkkeelle saatiin mukaan sopivasti rytmikikkailua, ja Arin laulumelodiat sekä biisin punainen lanka syntyivät hetkessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sisällöllisesti kappale on nopealla kuuntelulla varsin itseselitteinen, mutta uskoisin, että kuuntelijat voivat löytää omia tulkintoja kappaleesta ajan myötä”, jatkaa tekstin ja melodian kirjoittanut vokalisti Eloranta.

Free-Fallingista” julkaistaan tänään myös musiikkivideo, joka on yksinkertaista realityä aidoimmillaan. Fiverr-palvelun kautta tilatulla videolla elämää nähnyt, mutta uusiin asioihin selkeästi avoimin mielin suhtautuva partasuu ”Elmer” arvioi biisin ja kommentoi kuulemaansa. Kaikki videolla nähtävä on aitoa ja täysin käsikirjoittamatonta.

Survive the Silence nähdään seuraavan kerran livenä kotikaupunkinsa paraatilauteilla Club Teatriassa 31. tammikuuta. Liput uusia yhtyeitä esittelevään iltaan ovat nyt myynnissä täällä.

Survive the Silence on:
Ari Eloranta – laulu
Niklas Westerlund – kitara
Topias Päkkilä – basso
Jukka Pohjanvälke – rummut
JP Pulkkinen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/survivethesilence
www.instagram.com/survivethesilence

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat