Suurmusikaali We Will Rock You siirtyy rokkaamaan alkusyksyyn 2021

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.4.2021
We Will Rock You -musikaalin pääroolit.
Vasemmalta oikealle: Jussu Pöyhönen, Lauri Mikkola, Laura Voutilainen, Mikael Saari, Saara Aalto, Jennie Storbacka, Matti Leinon roolin korvaa vuodelle 2021 Joel Mäkinen.
Kuva: Björn Fagerholm

Suomeen saapuva suurtuotanto, odotettu rockmusikaali We Will Rock You nähdään vihdoin alkusyksystä Helsingin jäähallissa. Queenin musiikkia juhlistava show on löytänyt uudet esityspäivät elo-syyskuulta jouduttuaan siirtämään tuotantoa toisen kerran vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Pian musikaali on valmis rokkaamaan! Harjoitukset käynnistyvät toukokuussa, ja tuotanto valmistuu kesän aikana.

”Vuosi tässä covid-vuoristoradassa on vierähtänyt. Tähtäimessämme on koko ajan ollut voida tarjota odotettu ja turvallinen We Will Rock You -musikaalielämys. Pandemiatilanteesta johtuvien valtion terveysmääräysten ja liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten vuoksi joudumme vielä kerran siirtämään musikaalimme. Emme ole missään kohtaa antamassa periksi, vaan teemme tarvittavat toimenpiteet suurtuotannon turvalliseksi toteuttamiseksi ja näemme elokuussa Helsingin jäähallilla rock-musikaalin merkeissä. Annamme takaisin parhaalla mahdollisella kulttuurirokotteella, We Will Rock You!”, sanoo musikaalin vastaava tuottaja Johan Storgård.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

We Will Rock You -tuotanto on tehnyt periksiantamatonta työtä musikaalin uudelleenjärjestelyjen parissa. Yleisön vahva kiinnostus on ilahduttavasti säilynyt siirtouutisista huolimatta.

Lipun jo ostaneiden ei tarvitse tehdä mitään. He pääsevät samalla lipulla sisään heille varatuille istumapaikoille Helsingin jäähallissa, ainoastaan esityspäivä muuttuu. Lippupiste ilmoittaa jokaiselle lipun ostaneelle uuden esityspäivän henkilökohtaisesti. Ensi-ilta nähdään Helsingin jäähallissa perjantaina 6.8.2021 ja viimeinen esitys keskiviikkona 8.9.2021.

Lippuja esityksiin on tähän asti myyty noin 35 000 kappaletta. Liput tulevat olemaan keskeytyksettä myynnissä osoitteessa lippu.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksi musikaalin päätähdistä, Saara Aalto, odottaa myös musikaalia innolla.

”Mahtava juttu, että ollaan löydetty loppukesälle uudet päivät We Will Rock You-musikaalin esityksiä varten. Odotan malttamattomana, että pääsen tekemään tätä upeaa musikaalia huipun tiimin kanssa yhdessä. Loppukesällä tullaan näkemään mieletön show, johon todella laitan näin vuoden keikkatauon jälkeen kaiken energiani!”

Musikaali marssittaa estradille maamme ykkösluokan artisteja Maria Sidin ohjauksessa. Alkusyksyn mukaansatempaavassa, iloisessa ja tunnelmallisessa We Will Rock You -esityksessä loistaa huikea ryhmä huipputähtiä. Kansainvälistä menestystä niittänyt alkuperäinen hittimusikaali sai ensi-iltansa vuonna 2002 Lontoossa. West Endissä valtavaa suosiota nauttinut musikaali esitetään nyt ensimmäistä kertaa suomen kielellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat